Lähipäivien tärkeimmät kuulumiset iGaming-alalta.
Kindred odottaa kasvua toiselta vuosineljännekseltä
Huolimatta maailmanlaajuisesti erittäin haastavasta taloustilanteesta, on Kindred Group ilmoittanut odottavansa kasvua päättyneeltä vuosineljännekseltä verrattuna vuotta aiempaan. Yhtiö ennusti Q2:n liikevaihdon kasvavan 261,6 miljoonaan euroon, verrattuna vuoden takaiseeen 249,3 miljoonaan euroon.
Kindredin toiminta on ainoastaan netissä, joten monien yritysten keväällä kokemat vaikeudet ja peruutukset eivät sitä aivan samalla tavalla kosketa. Osittain ne voidaan nähdä jopa etuna, sillä monien fyysisten kasinoiden sulkemiset ovat saattaneet siirtää pelaamista vahvemmin nettiin.
Liikevaihtoennusteen perusteella Kindred on julkistanut myös tuotto-odotuksen, jonka odotetaan kasvavan vuoden 2019 Q2:n 33,6 miljoonasta eurosta tämän vuoden vastaavana aikana 52,9 miljoonan euron ja 58,4 miljoonan euron välille. Tuotto-odotuksen runsas kasvu johtuu osittain siitä, että Kindred on kevään aikana ajanut jonkin verran toimintojaan alas varsinkin markkinoinnin suhteen. Ne ovat kuitenkin palautumassa pikkuhiljaa normaaleiksi.
Urheilutapahtumien peruuntuminen on näkynyt myös Kindredin aktiivisten asiakkaiden määrissä, jotka ovat pudonneet vuoden takaisesta 11% noin 1,3 miljoonaan asiakkaaseen.
Yhtiön varsinainen toisen vuosineljänneksen kokonaisraportti julkaistaan 24. heinäkuuta.
Stakelogic yhteistyöhön Microgamingin kanssa
Pelivalmistaja Stakelogic ilmoitti allekirjoittaneensa yhteistyösopimuksen pelialan jättiläisyhtiö Microgamingin kanssa. Sopimus koski Stakelogicin koko peli-portfolion julkaisemista Microgamingin pelisisältöalustalla. Stakelogic saa näin omille peleilleen roimasti lisää näkyvyyttä, sillä Microgamingin kautta ne pääsevät pelattaviksi sadoilla eri kasinoilla noin kahdessakymmenessä eri maassa.
Playson lisää näkyvyyttään Italiassa, alkaa toimittaa pelejä SignorBetille
Pelivalmistaja Playson teki sopimuksen pelien toimittamisesta yhdelle Italian suurimmista kasinoalan toimijoista, Signorbetille. Signorbet tunnetaan varsinkin urheiluvedonlyönnistä, ja lisäksi sillä on 4000 kolikkopelikonetta ympäri Italiaa. Lähitulevaisuudessa se tulee panostamaan yhä enemmän nettikasinopeleihin, jota sopimus Playsonin kanssa pohjustaa.