Harvoin pääsemme uutisoimaan Suomessa tapahtuvista kasinoalan uutisista, mutta silloin kun pääsemme, niin se liittyy tietysti aina Veikkaukseen ja siihen, miten he ovat tehneet jollain tapaa jotain väärin. Näin myös tällä kertaa.
Tutkivasta journalismistaan tunnettu MOT syyttää Veikkausta tällä kertaa hankintalain rikkomisesta, sillä se on ilmeisesti jatkanut sopimustaan kasinoalan jätin IGT:n kanssa kilpailumatta sopimusta. Veikkauksen ja IGT:n välisistä sähköposteista käy myös ilmi, että yhtiöt sopivat olevansa uudesta sopimuksesta hiljaa puolen vuoden ajan, jolloin valitusoikeus erääntyy.
Huijaaminen ei kannata. Nimittäin muuan Jade Ropert Tolpert on juuri menettänyt saamansa 1 miljoonan dollarin voiton. Hän oli pelannut DraftKings sivustolla fantasiaurheiluvedonlyöntiä ja oli onnistunut saamaan itselleen varsin merkittävän voiton. Yhtiö kuitenkin aloitti tutkinnan ja kävi ilmi, että rouva Tolbert olisi yhdessä miehensä kanssa syyllistynyt useamman tilin avaamiseen.
Pokerstarsin yksi perustajista, Isai Scheinberg on pidätetty Yhdysvalloissa. Miestä vastaan oli nostettu syytteet uhkapelaamisesta, pankkipetoksesta ja rahanpesusta kyseisessä maassa jo vuonna 2011. Nyt hän matkustikin vastaamaan syytteisiin vapaaehtoisesti. Mies on tällä hetkellä kuitenkin vapaana takuita vastaan ja on luvannut pysyä maassa siihen asti, kunnes oikeudenkäynti on ohitse.
[featured site=’Pokerstars’ ][/featured]
Tarjouksia
Poistetulla on vielä muutaman päivän käynnissä hiihtolomasalsa, jossa se, jolla on suurin onnenkierros, eli suurin voitto yhdellä kierroksella, voittaa itselleen 1 500 euroa vaikkapa uusiin suksiin.
Pokerinpelaajille on Poistetulla tarjolla satelliittiturnauksia, joista voi voittaa itselleen paikan MPNPT Madrid turnaukseen. Mukaan pääsee ainoastaan 1.1€ sisäänostohinnalla. Jännitystä lisännee se tieto, että tämä tulee olemaan viimeinen MPNPT turnaus ikinä. Turnaus järjestetään 6.-9.2.2020
Poistetulla on muuten joka kuukausi käynnissä Hockey Club, jossa lyömällä oikein vetoa maailman lätkäkohteista, voi saada itselleen vielä ylimääräistä käteistä kasinollla. Vielä ehdit mukaan tämän kuun kisaan, sillä palkintoja jaetaan monille pelaajille. Uusi kuukausikin vaihtuu ihan pian.