Uutta kasinoa puskee

Nettikasinot » Uutta kasinoa puskee

Tällä viikolla on tullut uusia kasinoita melkein enemmän kuin se kuuluisa laki sallii, vai onko näin?

Uusin lisäyksemme on nimeltään Playigo, jonka nimi saattaa varsinkin ensiksi vaikuttaa sellaiselta ärsyttävältä nimiväännökseltä. jossa ei ole mitään järkeä. Kun sanat ottaakin irti toisistaan, tulee siitä ”Play I Go”, eli pelaamaan minä menen. En ole tälle vahvistusta saanut, mutta näin sen ainakin itse järkeilen, mitä sinä olet mieltä?

Kyseessä on muuten MGA lisenssin omaava kasino, mutta jotenkin sivusto ei vaikuta ihan sellaiselta tyypilliseltä kasinolta, joita Suomeen markkinoidaan kyseisen lisenssin turvin. Siihen on hyvä syy. Päämarkkina-alue on kuin onkin nimittäin Kanada, eli esimerkiksi suomen kieltä ei ole saatavilla.

Se on kuitenkin varmistettu, että suomalaiset voivat täällä kyllä pelata, joten jos lontoo löytyy sanavarastosta, niin ei muuta kuin kokeilemaan.

Bonukset tosin eivät ole ihan niin hyvät kuin ne vaikuttavat. Niitä kyllä luvataan useammalle talletukselle ja maksimipanos bonusrahalla on massiivinen 20 euroa. Eihän sellaista näe missään.

Aina kun joku vaikuttaa liian hyvältä, niin se sitä myös usein on. Niin tälläkin kertaa. Bonusvoitoilla on nimittäin katto, joka on tällä kertaa 10x bonusraha, eli kovin suuria summia ei täältä voi edes voittaa. Sääli. ’

Pelivalikoima on kuitenkin ihan kohtuullinen ja sivuston ilmekin on varsin iloinen ja moderni.

Jos siis olet kyllästynyt tyypillisiin synkkiin suomalaissivustoihin, voit täällä päästä maistamaan kanadalaista kasinomakua.

[featured site=’Playigo’ ][/featured]