Uusi toimitusjohtaja ja muita päivän uutisia

Nettikasinot » Uusi toimitusjohtaja ja muita päivän uutisia

Harmillista, että harvoin pääsemme uutisoimaan tapahtumista Suomessa, mutta se johtuu siitä, että maassamme ei kasinoalalla juuri uutisoitavaa ole. Maailmalla sen sijaan tapahtuu joka päivä ja osa näistä tapahtumista saattaa jopa koskettaa etäisesti Suomea tai suomalaisiakin.


Ganapati, tuo vahvasti Aasian ja erityisesti Japanin markkinoilla vaikuttava pelintekijä, on nimittänyt itselleen uuden toimitusjohtajan. Uusi toimitusjohtaja on Juliet Adelstein. Hän on ollut yrityksen palveluksessa vuodesta 2018. Vuodesta 2014 virkaa on hoitanut japanilainen Hiroki Hasegawa. Yhtiöllä on muutoinkin ollut paljon uutisia viime aikoina, sillä hiljattain se uutisoi tekevänsä pelin yhteistyössä Usain Boltin kanssa.


Yggdrasil, tuo ruotsalainen pelintekijä on avaamassa oviaan muille pelinvalmistajille. Se on nimittäin julkaisemassa alustaa, jossa muut tekijät voivat käyttää Yggdrasilin tekniikkaa pelien tekemiseen.


Venezuela, joka on viime aikoina ollut uutisissa lähinnä siksi, että valtion epäillään romahtavan kohta kokonaan on kuitenkin uusi koti maailman ensimmäiselle kasinolle, jossa toimii ainoastaan kryptovaluutta. Valitettavasti muuta tietoa ei ole vielä saatavilla, mutta koko kasinomaailma on kuitenkin ihmeissään tästä uutisesta. Nähtäväksi jää, kuinka tämä tarina päättyy.


Tarjouksia

Alla vielä pari kasinotarjous tärppiä:

Casumolla voit huomenna pelata vaikka uutta Piggy Riches megaways slottia heti sen julkaisupäivänä ja samalla ottaa osaa päivän turnaukseen, jossa voittamalla saa pisteitä ja lisää voittoja.

[featured site=’Casumo’ ][/featured]

iGamella voit voittaa itsellesi tiketit helmikuun kuumiin bileisiin. Peliaikaa on koko kuluva viikko. Voittaja on se, jolla on suurin tasoitettu voitto 1 perättäiseltä kierrokselta.

[featured site=’iGame’ ][/featured]