Urheilutapahtumat 2021

Etusivu » Urheilutapahtumat 2021

Urheiluvuosi 2021 näyttää erittäin mielenkiintoiselta penkkiurheilijan näkökulmasta, sillä luvassa on paljon suuria tapahtumia, kuten esimerkiksi Tokion olympiaiset. Kesällä käydään myös jalkapallon EM-kisat, joten kesän 2021 aikana voi viettää useita viikkoja pelkästään sohvan pohjalla urheilusta nauttien. Täytynee siis tämän kannalta toivoa sateista kesää. 

Alla oleva lista alkaa jo vuoden 2018 tapahtumista, mutta selaamalla alaspäin tullaan aina vuoteen 2021 asti. 

Listaamme monipuolisesti erilaisia urheilulajeja, mutta pääosassa ovat kuitenkin sellaiset tapahtumat, jollaisia suomalaiset useimmiten tykkäävät seurata. 

Valitse vuosi.

Urheilutapahtumat 2018

Urheiluvuosi 2018 on täynnä suurtapahtumia ensimmäisistä kuukausista alkaen. Urheiluvuoden tärkeimmät urheilutapahtumat ovat talviolympialaiset, jotka käydään Etelä-Koreassa ja jalkapallon MM-kisat, jotka pelataan Venäjällä. Syksymmälle mentäessä lentopallossa taistellaan maailmanmestaruudesta ja yleisurheilussa Euroopan mestaruudesta. Joka vuonna järjestettävistä tapahtumista mainitaan vähintään tenniksen neljä Grand Slam -turnausta, snookerin MM-kisat, jalkapallon Mestarien liigan finaali, jääkiekon MM-kisat ja pyöräilyn jättitapahtuma Ranskan ympäriajo.

TARJOUKSET – 3 kk huippu-urheilua 0 €

Canal Digital 3 kk 0 €, suoratoistopalvelu 0 €, uusi OnePlace UHD-digiboxi 0 €, HD-antenni ja perusasennus 0 €. Tuhansia tunteja urheilua, elokuvia ja sarjoja. Formula 1, NHL, KHL, Valioliiga ja Mestarien liiga HD:na!

Talviolympialaiset 2018

Talviolympialaiset järjestetään 9.–25. helmikuuta vuonna 2018 Etelä-Koreassa sijaitsevassa Pyeongchangissa. Olympialaiset ovat ensimmäiset talviolympialaiset Etelä-Koreassa, mutta eivät ensimmäiset kaikkiaan, sillä vuonna 1988 Soulissa järjestettiin kesäolympialaiset. Etelä-Koreassa kilpailliaan yhteensä 102 kilpailua 15 eri urheilulajissa.  Eritrea, Kosovo ja Malesia ovat osallistumassa ensimmäistä kertaa talviolympialaisiin. Puolestaan Bolivia ja Puerto Rico palaavat tauon jälkeen talviolympialaisiin.

Jalkapallon MM-kisat 2018

Jalkapallon MM-kisat vuosimallia 2018 pelataan Venäjällä. Urheilulajin maailmanmestaruudesta kilpaillaan 21. kerran. Jalkapallossa arvostetuin turnaus pelataan Itä-Euroopassa ensimmäistä kertaa. Venäjällä jokainen stadion on Venäjän länsipuolella lyhyempien matkojen takia. Suurin stadion sijaitsee Moskovassa, jonne mahtuu lähes 90 000 katsojaa. MM-kisat käynnistyy 14. kesäkuuta, ja loppuottelu pelataan 15. heinäkuuta.

Jääkiekon MM-kisat 2018

Jääkiekon MM-kisat vuonna 2018 käydään Tanskassa, jossa kilpailukaupunkeina toimivat Kööpenhamina ja Herning. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Tanskassa taistellaan urheilulajin maailmanmestaruudesta. MM-kisat alkaa toukokuun 4. päivänä, ja finaali käydään 20. päivä toukokuuta. Tanskassa Etelä-Korean jääkiekkomaajoukkue tekee debyyttinsä korkeimmalla sarjatasolla.

Lentopallon MM-kisat 2018

Lentopallon MM-kisat vuonna 2018 kilpaillaan 10-30. syyskuuta Bulgariassa ja Italiassa. Mukaan otetaan 24 joukkuetta, ja Suomi on varmistanut paikkansa tapahtumaan. Italiassa kisakaupunkeina toimivat Firenze ja Torino. Bulgariassa kisakaupunkeja on neljä: Plovdiv, Ruse, Varna ja Sofia. Lentopallon MM-kisat järjestetään vuonna 2018 vasta ensimmäistä kertaa urheilulajin historiassa kahden maan MM-kisoina.

Yleisurheilun EM-kisat 2018

Yleisurheilun Euroopan mestaruudesta kilpaillaan vuonna 2018 Saksan pääkaupunki Berliinissä. Yleisurheilun EM-kisat järjestetään kaikkiaan 24. kerran, ja kyseessä ovat kaikkien aikojen kolmannet Saksassa järjestetyt yleisurheilun EM-kisat. Viimeksi Saksassa järjestettiin vastaava tapahtuma vuonna 2002 Münchenissa. EM-kisat käydään 7-12. elokuuta, ja kilpailulaleja on 47 kappaletta. Berliinin olympiastadionilla on järjestetty myös esimerkiksi vuoden 2009 yleisurheilun MM-kilpailut, sekä vuonna 2006 jalkapallon MM-kisojen loppuottelukin pelattiin samaisella stadionilla.

Urheilutapahtumat 2018 kuukausittain

Tammikuu

1.1.2018 NHL Winter Classic
12-28.1.2018 Käsipallon EM-kisat
26.12.2017-5.1.2018 Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat
15-28.1.2018 Australian avointen tennisturnaus
22-28.1.2018 Ampumahiihdon Euroopan mestaruuskisat
27-28.1.2018 NHL Tähdistöviikonloppu
28.1.2018 Pro Bowl

Helmikuu

4.2.2018 Super Bowl
9-25.2.2018 Talviolympialaiset
18.2.2018 NBA Tähdistöviikonloppu

Maaliskuu

2-4.3.2018 Yleisurheilun sisäratojen MM-kisat
9-18.3.2018 Talviparalympialaiset
17-25.3.2018 Naisten curlingin MM-kisat
19-25.3.2018 Taitoluistelun MM-kisat
31.3.-8.4.2018 Miesten curlingin MM-kisat

Huhtikuu

4-15.4.2018 Kansainyhteisön kisat
5-8.4.2018 Golfin Masters
21-28.4.2018 Curlingin sekajoukkueiden MM-kisat
21.4.-7.5.2018 Snookerin MM-kisat
26-28.4.2018 NFL varaustilaisuus
29.4-6.5.2018 Joukkuepöytätenniksen MM-kisat

Toukokuu

4-20.5.2018 Jääkiekon MM-kisat
16.5.2018 Eurooppa-liigan loppuottelu
26.5.2018 Jalkapallon Mestarien liigan loppuottelu
27.5-10.6.2018 Ranskan avointen tennisturnaus

Kesäkuu

14.6.-15.7.2018 Jalkapallon MM-kisat
21.6.2018 NBA varaustilaisuus
22-23.6.2018 NHL varaustilaisuus
28.6.-1.7.2018 Naisten golfin PGA-kisat

Heinäkuu

2-15.7.2018 Wimbledonin tennisturnaus
7-29.7.2018 Pyöräilyn Ranskan ympäriajo
17.7.2018 MLB Tähdistöviikonloppu
21.7-5.8.2018 Naisten maahockeyn World Cup
30.7-12.8.2018 Purjehduksen MM-kisat

Elokuu

1-12.8.2018 Euroopan urheilun mestaruuskisat
3-19.8.2018 Amerikan ja Karibian mestaruuskisat
7-12.2018 Yleisurheilun EM-kisat
18.8-2.9.2018 Aasian mestaruuskisat
27.8-10.9.2018 Yhdysvaltojen avoin tennisturnaus

Syyskuu

10-30.9.2018 Lentopallon EM-kisat
22-30.9.2018 Naisten koripallon World Cup
28-30.9.2018 Golfin Ryder Cup
30.9-21.10.2018 Naisten lentopallon MM-kisat

Lokakuu

1-12.10.2018 Nuorten olympialaiset
7.10.2018 Chicagon maraton

Marraskuu

4.11.2018 New Yorkin maraton
28.11-16.12.2018 Miesten maahockeyn MM-kisat

Joulukuu

9-16.12.2018 Squashin MM-kisat
26.12-5.1.2019 Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat

[/showhide] [showhide type=”post” more_text=”2019″ less_text=”Piilota…”]

Urheilutapahtumat 2019

Vuosi 2019 on täynnä suuria urheilutapahtumia, mutta samalla kyseessä on olympialaisten saralla välivuosi. Edeltävänä vuonna käydään talviolympialaiset, ja puolestaan vuonna 2020 kilpaillaan kesäolympialaiset. Vuonna 2019 suurimmat urheilutapahtumat käydään jääkiekon MM-turnauksen, naisten jalkapallon MM-kisojen, koripallon MM-turnauksen ja yleisurheilun MM-kisojen merkeissä. Urheiluvuosi polkaistaan käyntiin tammikuun alussa järjestettävän Aasian mestaruusturnauksen johdolla.

Jääkiekon MM-kisat 2019

Jääkiekon MM-kisat järjestetään vuonna 2019 Slovakiassa. Turnaus käynnistyy toukokuun kolmantena päivänä, ja finaali pelataan puolestaan kuukauden 19. päivänä. Bratislava ja Kosice toimivat isäntäkaupunkeina.

Koripallon MM-kisat 2019

Koripallon MM-kisat järjestetään Kiinassa vuonna 2019 elokuun lopusta syyskuun puoleen väliin. Turnaus alkaa 30.8., ja se päättyy 15.9. MM-kisoissa joukkueita on yhteensä 32 kappaletta. Karsinnat järjestettiin vuonna 2014. Turnauksen otteluita pelataan kahdeksassa eri paikassa.

Naisten jalkapallon MM-kisat 2019

Naisten jalkapallon MM-kisat vuonna 2019 käydään kesällä Ranskassa. Turnaus käynnistyy kesäkuun seitsemäntenä päivänä, ja finaali pelataan kuukautta myöhemmin. Turnauksessa joukkueita on 24 kappaletta. MM-kisoissa käytössä on yhdeksän ottelupaikkakuntaa eri puolilta Ranskaa.

Yleisurheilun MM-kisat 2019

Yleisurheilun MM-kisat järjestetään vuonna 2019 Dohassa. Ne käynnistyvät 28. päivä syyskuuta, ja tapahtuma tulee päätökseen kuudentena päivänä lokakuuta. Khalifa International Stadion toimii MM-kisojen pitopaikkana, ja sinne mahtuu yleisöä hieman vajaa 50 000 henkeä.

Tammikuu

26.12.2018-5.1.2019 Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat
14.1.-29.1.2019 Australian avointen tennisturnaus
5.1.-1.2.2019 Aasian mestaruusturnaus
12.1.-3.2.2019 Afrikan mestaruusturnaus

Helmikuu

3.2.2019 Super Bowl
5.2.-17.3.2019 Alppihiihdon MM-kisat
17.2. NBA Tähdistöviikonloppu
20.2.-3.3.2019 Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat
28.2.-10.3.2019 Ampumahiihdon MM-kisat

Maaliskuu

14.3.-21.3.2019 Spesiaalit olympiakisat

Huhtikuu

21.4.-7.5.2019 Snookerin MM-kisat
26-28.4.2019 NFL varaustilaisuus

Toukokuu

3-19.5.2019 Jääkiekon MM-kisat
24.5.2019 Eurooppa-liigan finaali
30.5.-15.6.2019 Kriketin MM-kisat

Kesäkuu

7.6-7.7.2019 Naisten jalkapallon MM-kisat
3.6.2019 Mestarien liigan finaali
14-30.6.2019 Euroopan kisat

Heinäkuu

9.7.2019 MLB Tähdistöviikonloppu
26.7.-11.8.2019 Pan American kisat

Elokuu

30.8.-15.9.2019 Koripallon MM-kisat

Syyskuu

6-20.9.2019 Rugbyn MM-kisat
13-29.9.2019 Lentopallon EM-kisat
28.9.-6.10.2019 Yleisurheilun MM-kisat

Lokakuu

 

Marraskuu

 

Joulukuu

26.12.2019-5.1.2020 Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat
28.12-5.1 Tour De Ski

[/showhide] [showhide type=”post” more_text=”2020″ less_text=”Piilota…”]

Urheilutapahtumat 2020

Myös vuonna 2020 tapahtuu paljon urheilun saralla ja listaammekin tässä alla kaikki merkittävimmät tapahtumat, joita tänä mielenkiintoisena urheiluvuotena tapahtuu. 

Urheiluun lisäjännitystä tuo vedonlyönti, joten katso täältä ajankohtaiset vedonlyöntibonukset. Tarjoukset ovat vain uusille asiakkaille ja vain yksi / asiakas!

Tammikuu 

9.26.1 Käsipallon maailmanmestaruuskilpailut
20.1-2.2 Tenniksen Australian avoimet
20.-26.1 Taitoluistelun EM-kisat

Helmikuu

2.2 Super Bowl, amerikkalainen jalkapallo
10.-16.2 Painin EM-kisat
12.-23.2 Ampumahiihdon MM-kisat
16.2 NBA All Stars -ottelu
28.2-1.3 Salpausselän kisat

Maaliskuu

4.-8.3 Alle 21-vuotiaiden pöytätenniksen MM-kisat
13.-15.3 Yleisurheilun halli MM-kisat

Huhtikuu

9.-12.4 Golf, Grand Slam
12.-18.4 Naisten jääkiekon MM-kisat
16.-26.4 Alle 18-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat

Toukokuu

8.-24.5 Jääkiekon MM-kisat
14.-17.5 Golf, PGA-turnaus
17.5 Valioliiga päättyy
23.5 FA-cupin finaali
24.5 La Liga päättyy
24.5-7.6 Tenniksen Ranskan avoimet
24.5 Indianapolis 500
30.5 Mestareiden liigan finaali

Kesäkuu

12.6-12-7 Jalkapallon EM-kisat
25.6 NBA:n varaustilaisuus
26.-27.6 NHL:n varaustilaisuus
27.6-19.7 Ranskan ympäriajo, pyöräily
29.6-12.7 Wimbledon, Tennis

Heinäkuu

24.7-9.8 Tokion olympialaiset

Elokuu

14.8-6.9 Espanjan ympäriajo, pyöräily
26.-30.9 Yleisurheilun EM-kisat
31.8-13.9 US Open, Tennis

Syyskuu

12.9-4.10 Futsalin MM-kisat
25.-27.9 Ryder Cup, golf

Lokakuu

17.10 Thriatlonin MM-kisat

Marraskuu

Joulukuu

26.-12-5.1 Jääkiekon nuorten MM-kisat

Urheilutapahtumat 2021

Urheilutapahtumia järjestetään siitäkin huolimatta vuonna 2021, että takana on haasteellinen vuosi ja isoja tapahtumia on siirretty tälle vuodelle. Tämä saattaakin tarkoittaa penkkiurheilijalle äärimmäisen tapahtumarikasta vuotta, sillä on paljon katseltavaa ja seurattavaa ja jos viihtyy vedonlyönnin parissa, löytyy useita mielenkiintoisia kohteita tänä vuonna. 

Katso myös uudet vedonlyöntibonukset!

Tammikuu

1.1 – 21.3.2021 Alppihiihdon maailmancup 20-21
3.1 NFL runkosarjan päätös
1.1 – 21.3 Ampumahiihdon maailmancup
1.1 – 28.3 Mäkihypyn maailmancup
2.1 – 21.3 Yhdistetyn maailmancup
5.1 Jääkiekon nuorten maailmanmestaruus, finaali, Kanada

Helmikuu

4.2 – 18.4 FED Cup, Tennis
7.2 Super Bowl
10.2 – 21.2 Ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut, Slovenia
23.2 – 7.3 Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut, Saksa
27.2 Keihäänheiton Halli-SM, Mustasaari

Toukokuu

21.5 – 6.6 Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut, Valko-Venäjä
23.5 Valioliigan kauden viimeinen kierros
29.5 Mestarien liigan finaali, Turkki

Mr Green tarjoaa bonukset vedonlyöntin ja kasinolle. Rekisteröintiä ei tarvita. Lue lisää arvostelustamme.

 

Kesäkuu

11.6 – 11.7 Jalkapallon EM-kisat

Heinäkuu

23.7 – 8.8 Tokion olympialaiset

Elokuu

24.8 – 5.9 Paralympialaiset

Listaa päivitetään myöhemmin.

Yksi suomalaisten suurimmista suosikeista Poistettu5 tarjoaa uusille asiakkailleen tervetulolahjana ilmaisen ”onnenpyöräytyksen” – kokeile tallettamatta ja voita! Mikäli haluat tallettaa, tarjotaan bonus 200% 100€. Aloita rekisteröitymällä.