
Turnauksen nimekkäin joukkue Venäjä lähtee selvänä suosikkina jenkkejä vastaan. Joukkueen riveissä viilettää esimerkiksi NHL:n pörssivoittajat Kucherov ja Ovechkin. Itänaapuri ei ole näyttänyt pelkästään paperilla hyvältä, vaan pelikin on loksahtanut hienosti kohdilleen. Myös Yhdysvaltojen hyökkäys koostuu NHL-supertähdistä, mutta alakerrasta puuttuu Vasilevskin tasoinen huippuveskari.
Edellisellä kerralla Venäjän jalkoihin jäi hallitseva mestari Ruotsi lukemin 7-4. Tähän mennessä joukkue on voittanut kaikki pelinsä vähintään kolmella maalilla. USA:n meno ei ole ollut yhtä vakuuttavaa, sillä alla on jo kaksi tappiota – shokkitappio kisaisäntä Slovakialle ja 3-0 Kanadalle. Joukkueen peli on näyttänyt ajoittain melkoiselta surffailulta ilman intohimoa.
Yhdysvallat oli ennakkoon turnauksen neljänneksi vahvin Kanadan jälkeen, mutta vaisujen esitysten myötä joukkuetta on täytynyt hieman tiputtaa – on tällä hetkellä vain aavistuksen Tshekkiä edellä. Lohkovaiheen viimeinen peli oli pettymys, eikä joukkue aiemmissakaan peleissä varsinaisesti loistanut, vaikka selviä voittoja tulikin.
Iso tasoero ja peliesityksistä pieni miinus USA:lle. Lähes kolmen kertoimet laatujoukkueen suoralle voitolle ja tasapelille ovat kuitenkin liikaa, vaikka vastassa onkin tuhoisa punakone. Saattaa tulla hyvinkin tasainen peli, jos jenkit herää ja pääsee lähelle omaa potentiaalia. Venäjä vie pelin varsinaisella 59%, joten Poistetun tarjoama USA +0.5 2.60 riittää peleihin. Myös yli 5.5 maalia tähän hyvä valinta.