Katsotaanpa hieman viikon kasinotapahtumia, eli mitä kaikkea maailmalla sekä Suomessa on tapahtunut, sekä pikainen katsaus juuri julkaistuun uuteen peliin.
Pragmatic Play on julkaissut eilen aivan uuden pelin nimeltään The Wild Machine, jossa pääasiassa seikkailee mikäs muukaan kuin hullu professori. Peli on täynnä hienoja erikoisuuksia, kuten esimerkiksi Wonder Wheel, josta voi voittaa lisää rahaa tai ilmaiskierroksia. Pelin asetelma myös vaihtelee perinteisen 5×5 ja –3-5-7-5-3-1 välillä.
Palautusprosentti on hyvä 96.52% ja parhaimmillaan voi voittaa panoksensa 7000 -kertaisesti. Voittolinjoja siitä löytyy 40 kappaletta.
Alla vielä parhaat Pragmatic Play kasinot:
[bonustable num=5 orderby=’_as_rating’ tag=’Pragmatic Play’ version=’2′ ]
Veikkaus on julkistanut vuoden 2019 tuloksen. Liikevaihto oli yhteensä 1.69 miljardia euroa, josta voittoa kertyi 1 miljardi. Tappiota liikevaihdossa edellisvuoteen verrattuna oli 4%. SYyllinenkin on löydetty ja se on tietysti ulkomaiset nettikasinot. Vuodelle 2020 odotetaan myös lisää laskua, sillä taannoisen kohun seurauksena Veikkaus on ottamassa käyttöön pakollisen tunnistautumisen sekä vähentää pelikoneita esimerkiksi kauppakeskuksissa.
Kyselyiden mukaan suomalaisista pelaajista 2.8% kärsii ongelmapelaamisesta. Mikäli sinä tai läheisesi on yksi heistä, voit hakea apua Peluurista.
Monelle vedonlyönti on tärkeä harrastus ja toisille myös ammatti. On selvää, tilanne vaikuttaa heihin erittäin paljon, sillä todella monet urheilusarjat ovat laittamassa tai jo laittaneet ovet säppiin. Näitä ovat esimerkiksi kaikki Italian liigat, NBA ja NHL ja varmasti vielä moni muu tulee tekemään saman.
Tilanne vaikuttaa tietysti olennaisesti myös vedonlyöntiyhtiöihin, joista monelle ala on iso osa heidän liikevaihtoaan. Todennäköisesti monen vedonlyöntiyhtiön tulos tulee näyttämään vahvasti tappiolliselta ensi vuoden puolella.
Moni kasino on vaihtanut itsensä nykyään pikakasinoksi. Tarkemmin ottaen kaksi. Näitä ovat sekä Librabet, että Yoyocasino.
[featured site=’Librabet’ ][/featured]
Pelipisteeseen lisättyjä kasinoita
Olemme tälläkin viikolla lisänneet useita kasinoita sivuillemme.
Omnislots on vuonna 2015 perustettu nettikasino, joka tarjoaa muhkean 300€ bonuksen uusille pelaajille. Kierrätysvaatimuksin on vain 35x B.
[featured site=’OmniSlots’ ][/featured]
SpinShake on vuonna 2019 perustettu nettikasino, joka pyörii Aspire Globalin alustalla. Ensimmäinen talletusbonus on iso, jopa 500€ asti .
[featured site=’SpinShake’ ][/featured]
Swift Casino on perustettu tänä vuonna, aivan hiljattain. Bonuksessa on melko korkea 30x T+B kierrätysvaatimus. Se kuuluu SkillOnNet kasinoperheeseen.
[featured site=’Swift Casino’ ][/featured]
Winfest nappaa tämän viikon suurimman ensitalletusbonus tittelin tarjoamalla bonusta jopa 600 euroon asti. Ota kuitenkin huomioon, että maksimipanos bonusrahalla on vain 2 euroa.
[featured site=’Winfest’ ][/featured]
Tarjouksia viikonlopulle
Pelaa Unibetillä live pelejä, ja ole 100 eniten panostaneen pelaajan joukossa. Turnaus päättyy maanantaina. Jaossa 25 000 euron potti.
[featured site=’Unibet’ ][/featured]
Pelaa Kolikkopeleillä ja voit voittaa paikkasi heidän vappubrunssilleen. Sinulla on aikaa pelata sunnuntaihin asti. Paikkoja jaossa 20 kappaletta ja parhaita ovat ne, jotka saivat suurimmat onnenkierrokset, eli voitot.
[featured site=’Kolikkopelit’ ][/featured]
Tiesitkö, että Kolikkopelit on nykyään kasino ilman rekisteröitymistä? Lisää vastaavia löytyy sivulta pikakasinot.
Pelaa Cashmiolla haasteita, joita joka päivä pelattava enintään 3. Suoritettua yhden voit voittaa esimerkiksi ilmaiskierroksia.
[featured site=’Cashmio’ ][/featured]