
Lännen konferenssifinaalit ja Game 4. Edellisen ottelun ratkaisusta puhutaan vielä pitkään, sillä Karlssonin iskemää jatkoerämaalia edelsi Meierin selvä käsisyöttö, joka jäi lopulta tuomareilta huomaamatta. Lisäksi Bluesin 4-3-johto valui käsistä varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla – käsittämätön peli!
Sharks johtaa tällä hetkellä sarjaa voitoin 2-1. Ennakkoon tämä oli yksi playoffien tasaisimmista tanssipareista ja pelit eivät ole pettäneet – molemmilla aika lailla saman verran maalipaikkoja jokaisessa ottelussa. Bluesilla lähes pakkovoiton paikka, sillä tappiolla jatkohaaveet toteutuisivat vain kerran kymmenestä.
Tasavahvat joukkueet, joista San Jose on plussan verran edellä leveämmän materiaalinsa turvin. Runsaasti tulivoimaa, mutta alakerta ei valitettavasti nouse aivan samalle tasolle. Tasoero niin pieni, että Blues nousee kotiedun ansiosta suosikiksi.
Muut näyttäisivät arvostavan hieman liikaa St.Louisia, joten poimitaan Sharks ML peleihin – arvio 46% ja Matchbookilta saa 2.28. Myös vierasjoukkueen suora voitto kolmen kertoimella Bet365:lta on tuottoisa kohde pitkässä juoksussa.