
Tällä viikolla, eli 1.11-7.11 ollaan tärkeän aiheen parissa. Nimittäin Iso-Britanniassa ja Irlannissa vietetään Safer Gambling viikkoa. Vaikka sitä ei Suomessa virallisesti vietetäkään, on aihe aivan yhtä tärkeä myös suomalaisille pelaajille, sillä samoilla nettikasinoilla sitä kuitenkin usein pelataan.
Teeman aiheena on tietysti muistuttaa sekä pelaajia, että kasinoita vastuullisesta pelaamisesta. Kasinot tietenkin ovat jo lisenssinkin puitteissa tietoisia siitä, miten pelaajien ongelmakäyttäytymistä tulee valvoa, mutta kaikki pelaajat eivät välttämättä ole tietoisia siitä, millaisia työkaluja pelaajilla itsellään on oman pelaamisen kontrolloimiseksi.
Vaikka suurin osa pelaajista osaakin pelata vastuullisesti, on peliriippuvuus silti vakava ongelma, josta monet kärsivät. Tämä on tärkeää nostaa esille.
Mitä se vastuullinen pelaaminen sitten oikeastaan on?
Se on yksinkertaisesti sellaista pelaamista, joka ei hallitse elämääsi, eikä esimerkiksi vie pelaajaa vararikkoon. On erittäin tärkeää ilman ulkoisia työkalujakin pitää huoli seuraavista osa-alueista:
- Et koskaan pelaa yli varojesi. Eli pidät huolen, että sinulla on aina rahaa menoihin, kuten asumiskuluihin, laskuihin ja ruokaan.
- Et pelaa niin kauan, että se on pois sosiaalisesta kanssakäymisestäsi. Kannattaakin siis asettaa itsellesi tietty aikamäärä, jonka esimerkiksi viikossa pelaa.
Kasinot myös tarjoavat seuraavanlaisia työkaluja oman pelaamisen hallintaan:
- Talletusrajoitukset antavat pelaajalle mahdollisuuden rajoittaa sitä, kuinka paljon pelaaja voi tallettaa tietyn ajan sisällä.
- Pelirajoituksilla pelaaja voi estää oman pelaamisensa esimerkiksi ajallisesti, eli sen, kuinka kauan pelaaja voi pelata tietyn ajan sisällä. Monet kasinot tarjoavat nykyisin jo automaattisesti palvelua, joka kertoo pelaajan pelanneen jo tietyn ajan verran ja kysyy, haluaako pelaaja vielä jatkaa.
- Myös tilin sulkeminen on mahdollista. Tähän annetaan yleensä kaksi vaihtoehtoa. Tilin voi sulkea joko määräajaksi tai pysyvästi. Mikäli kasinolle on asettanut itselleen määräaikaiskiellon, ei pelaaminen tänä aikana myöskään onnistu. Mikäli pelaaminen on lähtenyt käsistä, on suositeltavaa sulkea kaikki pelitilit.
On myös mahdollista, että joillain pelaajilla on pelaaminen jo lähtenyt niin sanotusti käsistä, tai jotkut pelaajat miettivät, onko oma pelaaminen lähtenyt käsistä.
Mikäli oma pelaamisen määrä huolettaa, voit tehdä esimerkiksi peluurin testin, joka voi kertoa sinulle, pelaatko jo mahdollisesti liikaa. Myös päihdelinkillä on oma testinsä.
Mikäli tunnet jonkun, jolla epäilet peliongelmaa, voi kyseisten tiestien tekemisestä olla tällöinkin apua.