Siru Mobile kasinot

Siru Mobile on vuonna 2011 perustettu mobiilimaksamiseen erikoistunut yritys. Se on itseasiassa suomalainen, jonka toki nimestäkin voi helposti päätellä. Se on vuosien aikana noussut oman alansa pioneeriksi, joka on mobiilimaksaminen laskulla, eli asiakkaat siis voivat tehdä talletuksia, mutta maksaminen tapahtuu loppuvaiheessa sitten puhelinlaskun yhteydessä. Kyseessä on siis ikään kuin talletuksen tilaaminen puhelimella.

Siru onkin omassa lajissaan täysin omaa luokkaansa, eikä sillä vielä tänäkään päivänä ole suoranaista haastajaa, joka tarjoaisi täysin samankaltaista palvelua. Sinällään ihme, koska kyseessä on kuitenkin kuluttajan kannalta todella hyvä palvelu.

Kuten sen jo nimestäkin näkee, niin palvelu on suunnattu mobiilikäyttäjille. Sen onnistui sinällään iskeä alkavaan kultasuoneen, koska vielä vuonna 2011 ei ollut takeita siitä, mihin mobiilimaksaminen ja älypuhelimet tulevat kehittymään.

Vuosien aikana Sirulla on voinut maksaa esimerkiksi ruokatilauksia, mutta sen paikka vakiintui lopulta kasinomaailmaan, jossa se on raivannut paikkaansa isojen maksutapojen joukkoon.

Mutta miksi Sirusta ei ole vielä tullut suurinta maksutapaa, eli mitkä ovat sen heikkoudet? Mitkä taas ovat sen hyvät puolet ja kuinka palvelua käytetään? Se selviää tästä artikkelista.

Siru kasinot

Alla lista kaikista suomalaisista nettikasinoista, jotka tarjoavat Siru Mobilen maksutapana. Listan paremmuusjärjestys on määritetty monen asian yhteistuloksesta, eli pelkkä Siru ei ole riittävä mittari. Jos haluat lisätietoja näistä kasinoista niin voit klikata itsesi arvosteluun, josta löydät kattavasti tietoja.

NettikasinoBonustiedotTalletusbonusPelaa / lue lisää
Rizk

Kierrätys: 45x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: Rizk of Wheel
200% 100€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Videoslots
Videoslots Kokemuksia
Kierrätys: 20x
Maksimipanos: 20€
Ilman talletusta: -
100% 200€ + 10€ + battle freerolls lippujaSiirry kasinolle Lue arvostelu
iGame

Kierrätys: 35x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: 450 ilmaiskierroasta
200% 200€ + 450x Gemix tai 300% 30€ + 300x GemixSiirry kasinolle Lue arvostelu
Bettoday
BetToday
Kierrätys: 25x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€ + 200 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Cherry
Cherry Arvostelu Ja Bonukset
Kierrätys:
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
-Siirry kasinolle Lue arvostelu
Comeon
Comeon Kokemuksia ja Arvostelu
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
100% 300€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Mobilebet
Mobilebet Arvostelu Ja Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 100€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Craze
Craze Play
Kierrätys: 40x T+B
Maksimipanos: 4€
Ilman talletusta: -
100% 100€ + 25 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Librabet
Librabet Kokemuksia Ja Bonus
Kierrätys: 30x D+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 200 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
YoyoCasino
YoyoCasino Bonuksia
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 200 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Alf casino
Alf Casino Kokemuksia Ja Bonuksia
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 200 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu

Sirun käyttö askel askeleelta

Sirun käyttäminen on tehty todella helpoksi ja juuri helppous ja yksinkertaisuus on sen suurin etu. Se haluaa, että asiakkaat voivat käyttää palveluaan vaivattomasti puhelimellaan ja yksi keino millä tähän on päästy, on siinä, että asiakkaiden ei tarvitse ollenkaan luoda tiliä ja se mahdollistaakin sen, että käyttö on nopeampaa kuin kissan sanominen. Mutta onko käyttö sitten turvallista? Kyllä, toiminta on myös tehty turvalliseksi, eikä väärinkäytösten pitäisi olla mahdollista. Näin toiminta onnistuu siis käytännössä:

Missään vaiheessa ei tarvitse luoda ennakkoon tiliä Sirulle, eli Sirun käyttäminen alkaa siis suoraan nettikasinolta. Kun päätät, että nyt on aika käyttää Sirua, niin pääset käytännössä käyntiin saman tien, eikä se vaadi sinulta mitään sen kummallisempaa.

Näin se toimii käytännössä:

  1. Valitse kasinolla maksutavaksi Siru Mobile
  2. Valitse haluamasi summa
  3. Kirjoita puhelinnumerosi
  4. Vahvista maksu
  5. Valmis

Käyttäminen on siis todella yksinkertaista. Valitettavasti tällä hetkellä Sirua ei voi käyttää missään muualla kuin kasinoilla, eli esimerkiksi ruokien tai vaatteiden maksaminen ei onnistu. Se on tietysti valitettavaa, mutta he ovat päättäneet keskittyä kokonaan nettikasinomaailmaan.

Vaikka missään vaiheessa ei varsinaisesti tarvitse tiliä luoda, niin sen jälkeen kun tekee ensimmäisen siru talletuksen, tili luodaan ikään kuin automaattisesti. Jos sinun siis tarvitsee käydä tarkistamassa esimerkiksi kuukausittainen saldo tai jos haluat hallinnoida omia tietojasi, niin sekin onnistuu. Palvelussa on juuri hyvä puoli se, että siellä näkee, kuinka paljon on mahdollista vielä tallettaa, ennen kuin maksu tulee maksaa. Siinä vaiheessa kun raja on täynnä, ei voi enää tallettaa ennen kuin maksu on suoritettu.

Käyttäminen on vahvasti optimoitu mobiililaitteille ja yli 80% palvelusta niin myös tekeekin. Toki palvelu myös pöytäkoneilla ja läppäreillä toimii.

Sen jälkeen kun talletuksen on tehnyt, niin käyttäjää saa seuraavana päivänä tekstiviestin, jossa kerrotaan, että kyseinen talletus on tehty ja että tiedot voi tarkistaa internetissä.

Periaatteessa palvelu jättää aukon sille, että puhelin varastetaan ja palvelua käytetään väärin, mutta vahinkoa ei kuitenkaan voi syntyä kuin muutama kymmenen euroa korkeintaan, koska käyttämiselle on asetettu tiukat rajat. Juuri näistä syistä. Puhelinten omakin turvallisuus on kuitenkin nykyisin todella tiukkaa, joten olisi hieman erikoinen tilanne, että varas hakeutuisi nettikasinolle, tietäisi omistajan puhelinnumeron ja tekisi sillä talletuksen omalle tililleen.

Tallettaminen

Kuten tuossa jo yllä hieman kerroimmekin, niin tallettaminen on todella helppoa ja yksinkertaista, eikä se vaadi kovinkaan suurta vaivaa käyttäjältä. Missään vaiheessa ei tarvitse kaivaa korttitietoja, eikä rahaa tarvitse siirtää mihinkään. Ainoa, mitä käyttäjän tarvitsee tehdä, on valita maksutavaksi Siru ja sen jälkeen pääseekin jo pelaamaan, eli homma on todella kätevää.

Sirun talletus onkin yksi kasinoalan nopeimmista, eikä ole kovinkaan montaa maksuvalmistajaa, jos ollenkaan, joka pystyisi vastaamaan nopeudessaan tähän. Se on ehdottomasti Sirun etu.

Talletus ei kuitenkaan ole ilmaista, mikä tietysti ei ole mikään ihme, mutta valitettavasti maksut nousevat yllättävän korkealle, sillä jokaisen rahansiirron hinnaksi tulee 5 euroa. Se saattaa tuntua kovalta summalta varsinkin siksi, koska talletukset eivät voi olla suurimmillaankaan kovinkaan korkeita, ainoastaan muutaman kymmentä euroa korkeintaan.

Se on kuitenkin se hinta siitä, että toiminta on todella nopeaa ja siitä, että pääsee pelaamaan heti, vaikka rahatkin olisivat sillä hetkellä, koska maksun aika tulee eteen vasta siinä vaiheessa, kun seuraava puhelinlasku tulee.

Kotiuttaminen

Valitettavasti kotiuttaminen ei ole Sirulla ollenkaan mahdollista tätä kirjoittaessa ja se on ehdottomasti sen suurin, ellei ainoa heikkous.

Siru on kyllä lupaillut, että kyseinen mahdollisuus saattaisi tulevaisuudessa tulla valikoimiin, mutta siitä ei tietenkään täyttä varmuutta ole, koska sen mukaan ottaminen voi olla hieman ongelmallista, koska se toimii tällä hetkellä kuitenkin puhelinlaskun kanssa, joten sen täytyy rakentaa täysin uusi systeemi, jossa se voisi esimerkiksi kerätä kotiutukset asiakkaan liittämään maksukorttiin.

Mikäli tilanne joskus muuttuu, niin löydät tiedot ensimmäisenä tästä artikkelista.

Kuinka nopeaa Siru Mobilen käyttäminen on

Sirun käyttäminen saattaa olla jopa nopeinta koko alalla, sillä ensinnäkään koko prosessia ei tarvitse aloittaa luomalla kokonaan uutta tiliä, vaan koko homma hoituu käytännössä muutamassa sekunnissa. Pelaajan pitää vain valita maksutavaksi Siru, syöttää summa ja puhelinnumero ja homma on selvä. Mitään muuta ei tarvita. Lähestulkoon kaikissa muissa maksutavoissa täytyy pelaajan luoda ensin jonkinlainen tili ja jos ei sitä niin ainakin kaivella maksukortteja. Joten nopeudessa ja tehokkuudessa Siru on ehdottomasti kärkikastia.

Siru vs. Zimpler

Sirulla on kuitenkin yksi arkkivihollinen, joka on Zimpler. Se johtuu siitä, että myös toisena mainittu tarjoaa mahdollisuuden maksaa laskulla. Ero tulee kuitenkin siinä, että Zimplerissä maksu ei mene puhelinlaskuun, vaan se maksetaan täysin erillisellä laskulla, joka antaa tiettyjä etuisuuksia, kuten mm. sen, että maksamiselle ei ole asetettu yhtä tiukkoja rajoja kuin Sirulle ja tässä kohtaa homma sataa kyllä Zimplerin laariin.

Zimplerillä käyttäjän myös täytyy vahvistaa rahansiirto erillisellä koodilla, joka lähetetään puhelimeen maksun tekemisen jälkeen. Se lisää tietysti turvalllisuutta hieman, joten sekin sataa hieman Zimplerin laariin, joskaan ominaisuus ei ole mitenkään täysin merkittävä ja ilman sitäkin pärjää, sillä se ei periaatteessa merkitse mitään, jos koko puhelin on väärissä käsissä.

Oikeastaan suurin syy, miksi homma sataa Zimplerin laariin, on se, että sille pystyy tekemään myös kotiutuksen. Sinun pitää vain liittää palveluun oma maksukorttisi ja saat rahat tilillesi sitä kautta. Se on todella suuri etu ja on listalla oikeasti ainoa käytännöllinen etu Sirun suuntaan.

Siru on kotimainen, joten se tarkoittaa osaavaa, suomenkielistä asiakaspalvelua tilanteesta riippumatta. Se tietysti taas sataa Sirun laariin.

Kyllä melkein täytyy kuitenkin todeta, että näistä kahdesta Zimpler on hieman edellä meidän kotimaista versiota. Vaikka ne eivät tietysti ihan samanlaisia palveluita olekaan, on Sirulla itsellään vielä paljon kehitettävää.

Oli niin tai näin, nämä ovat kuitenkin molemmat hyviä palveluita.

Siru maksukortti

Valitettavasti Siru ei tarjoa omia maksukorttejaan sillä palvelussahan ei itsessään säilytetä lainkaan rahaa, vaan se ainoastaan käytännössä tekee talletuksen puolestasi ja perii sen sitten sinulta puhelinlaskun muodossa. Erittäin kätevää.

Hyvät puolet

Sirussa on paljon hyviä puolia, joten listataan ne tähän alle:

  • Todella nopea käyttää
  • Kotimainen
  • Automaattinen maksurajoitin, pitää pelaamisen kurissa
  • Tilin luomista ei tarvita
  • Rahat pelattavissa heti

Huonot puolet

Ei Siru Mobilekaan täydellinen ole, joten listaamme tähän meidän mielestämme huonoimmat puolet tässä maksupalvelussa:

  • Korkeat käyttökustannukset
  • Maksimitalletus todella alhainen
  • Ei kotiutusmahdollisuutta

Turvallisuus

Sirun käyttäminen on kuitenkin erittäin turvallista, eli sitä pelkoa ei kyllä ole, ettäkö esimerkiksi omat tiedot olisivat vaarassa, sillä itseasiassa missään vaiheessahan ei omia korttitietoja edes syötetä mihinkään. Ainoa, minkä oikeasti annat on oma puhelinnumerosi ja Siru noutaa puhenliittymän tiedot taustalla, mutta se ei kuitenkaan tuo tietoja mihinkään julkisesti, eli tiedot pysyvät kokoajan puhelinliittymäsi omassa hallussa. Tätä ajatusta vastaan Siru Mobile on erittäin turvallinen käyttää.

Ainoa, mikä voi herättää huolta, on se, että periaatteessa joku voi viedä puhelimesi ja käyttää sitä tieten tahtoen tallettamiseen. Jos kuitenkin pääset puhelimeesi käsiksi tai suljet liittymän vuorokauden kuluessa, ei haittaa tule kuin korkeintaan 30 euron verran. Tuonkin voi kuitenkin saada takaisin, kun tekee rikosilmoituksen. Joten riskit ovat erittäin pienet.

Bonukset Siru Mobilelle

Kaikki bonukset mitä kasinoilta löytyy, on aina saatavilla myös Sirulle, eli sitä ei koskaan suljeta pois. Se johtuu siitä, että ei ole mitenkään mahdollista luoda useita eri tilejä ja käyttää bonuksia hyväksi, eli sitä pidetään todella turvallisena. Eli vaikka saatkin talletettua vain muutaman kympin kerralla, voit bonusten avulla jopa kolminkertaistaa talletuksesi. Myös bonusehdot ovat Sirun käyttäjille samat kuin kaikille muille.

Maksut Sirun käyttämisestä

Sirun käyttäminen ei ole ilmaista, eli jokaisen talletuksen päälle lisätään 5 euron palvelumaksu. Se on verrattain korkea, jos ajatellaan, että talletuksen voi tehdä vaikka joka päivä, tulee siitä silloin jopa useampi kymppi kuukaudessa.

Miksi Siru on niin harvinainen kasinoilla

Kaikki kasinot eivät ole olleet innoissaan Siru Mobilen ottamisesta valikoimiinsa, sillä sen kautta pelaajat eivät pysty tekemään korkeita talletuksia, joita sivustot tietysti hamuavat. Harmi sinällään, koska palvelu on kuitenkin muuten erinomainen.

Yhteenveto

Siru Mobile pitää yllä tyypillistä suomalaista laatua, missä kaikki on tehokasta ja toimivaa. Hyväksi puoleksi sekin voidaan laskea, että se toimii myös automaattisena pelaamisen rajoittajana, koska voit pelata vain muutamalla satasella kuukaudessa. Kulut voivat kuitenkin tuntua korkealta, eikä kotiutusmahdollisuutta ole. Kaikin puolin kuitenkin aivan omaa luokkaansa erityisesti käyttöönotossa ja nopeudessa.

Copyright © 2019. Pelipiste.com | Sitemap - Tietosuojaseloste ja evästeet.