Sijoittaminen kannabikseen

Etusivu » Sijoittaminen kannabikseen

Kannabiksen laillistaminen on edennyt viime vuosina vauhdilla Pohjois-Amerikassa. Tutkimusten mukaan 64% yhdysvaltalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista. Kanadassa luvut ovat vielä korkeammat. Kannabis onkin jo laillista Kalifornian, Coloradon, Alaskan, Mainen, Massachusettsin, Nevadan, Oregonin, Vermontin ja Washingtonin osavaltioissa sekä pääkaupunki Washington D.C.:ssä.

Kanada on näillä näkymin laillistamassa tuotteen kesällä 2018. Yhdysvalloissa loput osavaltiot seurannevat laillistamispolitiikassa perässä, toiset aiemmin ja toiset myöhemmin. Jos katsomme hieman kauemmas, voi Yhdysvaltojen laillistamispolitiikan ennustaa leviävän pikkuhiljaa muuallekin maailmaan.

Sijoittajan näkökulmasta tilanne on siis todella mielenkiintoinen. Pohjois-Amerikkaan on avautunut täysin uuden alan markkina (tai no, vanha markkina mutta nyt siihen on mahdollista sijoittaa myös laillisesti) ja omaa siivuaan ottamaan onkin ilmaantunut lukuisia yhtiöitä. Kannabisyhtiöihin sijoittamisesta onkin tullut varsinkin Pohjois-Amerikassa viimeisen parin vuoden aikana melkoinen buumi, sillä kannabisosakkeissa nähdään yleisesti ottaen huimaa nousupotentiaalia.

Aiheesta on puhuttu parin vuoden ajan jatkuvasti suomalaistenkin sijoittajien keskuudessa. Jotkut ovat huolissaan siitä, menikö tilaisuus jo ohi suun. Itse en usko sen menneen, vaikka monet kannabisyhtiöt ovatkin viimeisen kahden vuoden aikana moninkertaistaneet kurssinsa.

Onko jo myöhäistä sijoittaa?

Lyhyesti: Ei. Nopeimmat pikavoitot alalta on jo lunastettu, mutta kasvu jatkuu edelleen. Suosituimpia yhtiöitä on ollut Kanadan suurin lääkekannabisyhtiö Canopy Growth. Vuonna 2014 perustetun yhtiön noususta kertonee jotain se, että sen vuoden 2017 kolmannen neljänneksen liikevaihto oli noin 40 miljoonaa dollaria. 2020 sen odotetaan nousevan yli 400 miljoonaan dollariin. Yhtiö on toistaiseksi panostanut vain lääkekannabikseen, mutta Kanadan lainsäädännön salliessa kesäkuussa 2018 kaikenlaisen kannabiksen käytön on sillä edessään valtavaa kasvua.

Toinen yhtiö, jota Kanadan markkinoilta kannattaa seurata on Aurora Cannabis. Molempien edellä mainittujen yhtiöiden osakkeisiin pääsee käsiksi esimerkiksi Nordnetin kautta. Yhtiöiden osakkeet ovatkin viime aikoina keikkuneet Nordnetin suosituimpien osallistujien TOP 5-listalla.

Nordnetin valikoimista löytyy lisäksi 18 muuta kannabisyhtiötä sekä Yhdysvalloista että Kanadasta. Osa näistä on lääkekannabisyhtiöitä, osa viihdekäyttöön tarkoitetun kannabiksen myyjiä niissä osavaltioissa joissa viihdekäyttö on jo sallittua. Muutama kanadalainen lääkekannabisyhtiö on ollut markkinoilla jo vuodesta 2001, jolloin Kanada laillisti kannabiksen lääkekäyttöön.

Tulevaisuuden näkymät

Kannabiksen kehitys sijoituskohteena riippuu todella paljon lainsäädännöstä. Tällä hetkellä lainsäädäntö näyttää kuitenkin sijoittajan kannalta erittäin hyvältä, eikä syytä huoleen ole. Kasvua on tulossa joka tapauksessa, kyse on vain siitä kuinka paljon. Jos jotkin USA:n osavaltiot jättävät laillistamatta, ei kasvua tietenkään tule niin paljon kuin koko Yhdysvaltojen laillistaessa. Mutta kuten sanottua, monet suuret osavaltiot ovat jo laillistaneet ja muiden on syytä olettaa seuraavan jollakin aikavälillä perässä.

Pikavoittoja hamuaville sopiva iskun paikka voi olla Kanadan laillistamispäivä. Kuukausi pari ennen kesää osakkeet plakkariin ja poismyynti kun Kanadan lainsäätäjät raapaisevat kesällä nimensä paperiin.

Kaiken kaikkiaan kannabikseen sisältyy uskomaton potentiaali sijoittajan näkökulmasta. Kannabiksen valtavan kokoinen markkina on jo olemassa ja itse tuote on kuluttajien keskuudessa vuosisatojen saatossa hyväksi havaittu. Nyt on vain kyse siitä että kaikki kauppa siirtyykin laillisten pörssiyhtiöiden alaisuuteen.

Lyhyellä aikavälillä osakkeiden nousua siivittävät Kanadan laillistamisprojekti sekä Yhdysvaltojen uusien osavaltioiden liittyminen mukaan. Pidemmän aikavälin nousua voi odottaa ilmiön ennemmin tai myöhemmin levitessä myös Eurooppaan. EU-tason päätös löisi kertaheitolla uskomattoman paljon löylyä markkinoille, mutta yksittäisten Euroopan maiden laillistamispäätöksetkin olisivat iso juttu.

Goldroll

250x talletuksella

Monsino

250x talletuksella. Vedonlyöntiin: 100% 100€

Wintopia

Kasino: 100% 700€ + 75x Big Bass Amazon Xtreme. Vedonlyönti: 100% 200€