Rantanen palaa kokoonpanoon – kaataako Avs heikon Blackhawksin?

Etusivu » Rantanen palaa kokoonpanoon – kaataako Avs heikon Blackhawksin?

Ylemmän keskikastin Colorado isännöi lauantain kierroksella D-tason Chicagoa. Tähtihyökkääjä Rantanen nähdään 15 ottelun tauon jälkeen tositoimissa! Joukkueet kohtaavat myös tänä iltana Suomen aikaa United Centerissä.

Blackhawks on aloittanut kautensa varsin odotetulla tavalla – niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin. Se ennakoitiin nimittäin alempaan keskikastiin ja joukkueen tämänhetkinen sijoitus löytyy juuri sieltä. Chicago on ollut lisäksi maalipaikka- ja kiekonhallintatilastoissa hieman keskitasoa huonompi, joten 25 pistettä voidaan pitää melko ansaittuina. 

Avalanche on noussut vuodessa keskikastista B-luokkaan. Se hankki kesällä hyökkäykseen syvyyttä Donskoin ja Kadrin muodossa, mutta kovin tasonnosto ollaan nähty alakerrassa – nuori Cale Makar on saapunut ryminällä tarunhohtoiseen keräämällä peräti 25 pistettä 24 ottelusta! Colorado on ollut pelillisesti keskitasoa parempi, vaikka se onkin kärsinyt pidemmän aikaa pahoista poissaoloista.

Kotijoukkue Avsin tilanne on loistava, sillä se on ilman Landeskogiakin noin puolitoista luokkaa Blackhawksia tasokkaampi. Unibetin tarjoama 1.66 Coloradon ML-voitosta riittää arviolla 62.5%, joten Rantasen paluuottelusta päästään nauttimaan tuottoisa suosikkiveto taskussa!