Push Gaming kasinot

Push Gaming on verrattain uusi pelivalmistaja tai toisaalta ei ainakaan sieltä vanhimmasta päästä, sillä se on perustettu vuonna 2010, juuri silloin, kuin nettikasinopelit alkoivat olemaan yhä suosituimpia. Siksi kirjoitan, ettei se ole erityisen iäkäs, sillä monilla valmistajilla on juuret jossain 1900-luvun puolessavälissä.

Katso kaikki Push Gaming kasinot

NimiPush Gaming
MaaIso-Britannia
Perustettu2010
PelejäKymmeniä
MobiilipelitKyllä
SelainpelitKyllä
Ladattavat pelitEi
Palautusprosentit %96-97.3
Ainsworth Gaming kasinotKatso koko lista

Toisaalta Push Gaming ilmestyikin juuri oikeaan aikaan, sillä se iski silloin suoneen, kun se alko pulputa. Se onkin vuosien aikana noussut melko suosituksi valmistajaksi ja viime aikoina myös Suomessa sen pelit ovat keränneet enenevissä määrin suosiota ja suuri siihen on, kuten monella muullakin pienemmällä valmistajalla, että se saa näkyvyyttä suuremman valmistajan julkaisemana. Tämä on melko yleinen käytäntö alalla ja itse asiassa erittäin reilu, koska näin myös pienempiä pelivalmistajia tuodaan suuren yleisön tietoisuuteen.

Kuten yleensäkin pelituotannossa, ei ensimmäisiä pelejä kuitenkaan nähdä aivan yrityksen ensikuukausina, sillä tunnetusti pelien tekeminen vaatii aikaa. Ensimmäiset pelit näkivätkin päivänvalon vuonna 2011. Sen päätähtäin oli kuitenkin HTML5 koodilla tehdyissä peleissä, jotka vasta tuolloin olivat toiveuni näissä peleissä. Tuohon tavoitteeseen kuitenkin päästiin vuonna 2015 Push Gamingin osalta, jolloin sen ensimmäinen modernisti koodattu peli näki päivänvalon.

Push Gaming, kuten moni muukin pelivalmistaja tulee Iso-Britanniasta ja he tulevat tarkemmin sanottuna Lontoosta. Perustajina oli kaksi herraa nimiltään Winston Lee ja James Marshall.

Nykyisin Push Gaming osataan jo automaattisesti yhdistää pelivalmistajien ”kivijalkoihin”, eli se on paikkansa lunastanut varsinkin sellaisten pelaajien parissa, jotka tietävät enemmän ja eivät ole ns. sunnuntaipelaajia.

Tätä nykyää on yhtiö tietenkin jo levinnyt eteenpäin Lontoosta ja siltä löytyykin toimisto myös pelialan mekasta, eli Maltalta, jossa on tietysti helpompi löytää myös työvoimaa.

Lisenssipuoli on myös hyvin hallussa, sillä se pitää hallussaan MGA:n, UKGC:n ja Alderleyn lisenssejä. Näistä suomalaiset pelaavat tietysti ensimainitun alaisuudessa ja takaa myös sen, että voitot ovat täysin verovapaita, vaikkakin pääasiassa se tarkoittaa sitä, että MGA lisenssoidut kasinot voivat tarjota sen pelejään suomalaisille.

Kaikki Push Gaming kasinot ja bonukset

Tsekkaa alta kaikki Push Gaming kasinot ja bonukset.

NettikasinoBonustiedotTalletusbonusPelaa / lue lisää
Unibet

Kierrätys: 25x B
Maksimipanos: 30%
Ilman talletusta: -
200% 200€ + 100x Book of DeadSiirry kasinolle Lue arvostelu
Otto Kasino

Kierrätys: Ei kierrätysvaatimuksia
Maksimipanos: -
Ilman talletusta: 200 käteiskierrosta Gemix (vaatii 20€ talletuksen)
100x Book of DeadSiirry kasinolle Lue arvostelu
Galaksino
Galaksino Kasino
Kierrätys: Ei kierrätysvaatimuksia
Maksimipanos: 8€
Ilman talletusta: 5€ (luo pelitili ilman talletusta)
5€ + 150x + päivän seikkailuSiirry kasinolle Lue arvostelu
Boom
Boom Casino Kokemuksia
Kierrätys: -
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
Jatkuva cashbackSiirry kasinolle Lue arvostelu
Casino Winner
Winner Kokemuksia Ja Arvostelu
Kierrätys: Ei kierrätysvaatimuksia
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
250x Book of DeadSiirry kasinolle Lue arvostelu
Casumo

Kierrätys: 30x T + B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€ + 200xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Wheelz

Kierrätys: 35x B
Maksimipanos:
Ilman talletusta: 20 FS
100% 300€ + 100xSiirry kasinolle Lue arvostelu
ibet
Ibet Kasino Ja Vedonlyönti Kokemuksia
Kierrätys: 40x T+B
Maksimipanos: 4€
Ilman talletusta: -
100% 100€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Betive
Betive Vedonlyönti Kokemuksia
Kierrätys: 20x B
Maksimipanos: 10€
Ilman talletusta: -
100% 100€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Kazoom Casino
Kazoom On Pikakasino
Kierrätys: 30x
Maksimipanos: -
Ilman talletusta: -
1: 100x. 2: 100% 100€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Kanuuna
Kanuuna Kokemuksia
Kierrätys: Ei kierrätysvaatimuksia
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
200xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Wildz

Kierrätys: 35x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: Ei ilmaista pelirahaa
100% 500€ + 200 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Refuel Casino
Refuel Casino
Kierrätys: Ei kierrätysvaatimuksia
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
10% cashbackSiirry kasinolle Lue arvostelu
Caxino
Caxino Kokemuksia Plus Bonukset
Kierrätys: 35x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: 1€ talletus = 100 ik
100% 200€ + 100xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Slothunter
Slothunter Kokemuksia, Bonus Ja Arvostelu
Kierrätys:
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
Vaihtuvia kampanjoitaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Cashmio
Cashmio Kokemuksia Ja Arvostelu
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
150x Valley of the Gods 2Siirry kasinolle Lue arvostelu
Wishmaker
Wishmaker
Kierrätys: -
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
Vaihtuvat kampanjatSiirry kasinolle Lue arvostelu
Videoslots
Videoslots Kokemuksia
Kierrätys: 35x B
Maksimipanos: 20€
Ilman talletusta: -
11 ik + 100% 200€ + 10€ + battle freerolls lippujaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Simple Casino
Simple Casino Pika
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Mr Vegas
Mr Vegas Kasino Kokemuksia Ja Bonukset
Kierrätys: 35x B
Maksimipanos: 20€
Ilman talletusta: -
11ik + 100% 200€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Twin
Twin Kokemuksia Ja Bonukset
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
100% 100€ + 50x Fire JokerSiirry kasinolle Lue arvostelu
Megarush
Megarush Kokemuksia
Kierrätys: Ei kierrätysvaatimuksia
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
10% cashback, joka päiväSiirry kasinolle Lue arvostelu
Casino Heroes
Casino Heroes Kokemuksia
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 100€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Barz
Barz Kokemuksia
Kierrätys: -
Maksimipanos: -
Ilman talletusta: -
Ei bonuksiaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Vegasoo
Vegasoo Kokemuksia
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
50x Twin SpinSiirry kasinolle Lue arvostelu
Rocket Casino

Kierrätys: Ei kierrätysvaatimuksia
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100x Fire JokerSiirry kasinolle Lue arvostelu
Sportaza
Sportaza Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 200xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Casino Friday
Casinofriday Kokemuksia Ja Bonukset
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€ + 200xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Mount Gold

Kierrätys: Ei kierrätystä
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
10% cashback / vaihtuvat kampanjatSiirry kasinolle Lue arvostelu
Casino Kakadu
Casino Kakadu Kokemuksia
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€ + 100xSiirry kasinolle Lue arvostelu
VoodooDreams
Voodoodreams kokemuksia Pelaajilta
Kierrätys:
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: 50x Book of Dead
Jatkuvat palkkiotSiirry kasinolle Lue arvostelu
Casino Masters
Casino Masters Kokemuksia
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
50x Twin SpinSiirry kasinolle Lue arvostelu
Dozen Spins
Dozen Spins Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
200% 50€Siirry kasinolle Lue arvostelu
GoGo

Kierrätys: 35x T
Maksimipanos: -
Ilman talletusta: -
100% 1000€Siirry kasinolle Lue arvostelu
NY Spins
Nyspins Kokemuksia
Kierrätys:
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: 50x Book of Dead
Vaihtuvat tarjouksetSiirry kasinolle Lue arvostelu
FEZbet
Fezbet Casino
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta:
100% 500€ + 200xSiirry kasinolle Lue arvostelu
ZenSpin
Zenspin Kokemuksia
Kierrätys:
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
Vaihtuvat kampanjatSiirry kasinolle Lue arvostelu
Slothino
Slothino Kokemuksia
Kierrätys: 30x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 150€ + 90xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Pikakasino
Pikakasino
Kierrätys:
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
-Siirry kasinolle Lue arvostelu
Scatters

Kierrätys: Ei kierrätysvaatimusta
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
Riskitön 25€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Klirr Casino
Klirr Casino Arvostelu Ja Kokemuksia
Kierrätys: 25x T&B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 100€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Nitro Casino
Nitro Casino Logo
Kierrätys:
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
Päivittäiset palkinnotSiirry kasinolle Lue arvostelu
SuperSeven
Superseven Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 100€ + 100xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Boka Casino
Boka Casino Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 200xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Huikee
Huikee Kokemuksia Ja Bonukset
Kierrätys: -
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
VIP tasot / palkkiotSiirry kasinolle Lue arvostelu
Shadowbet
Shadowbet Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 2€
Ilman talletusta: 10 IK koodilla NODEPO10
100% 100€ + 100xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Casinobud
Casinobud
Kierrätys:
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
Palkkiot / VIPSiirry kasinolle Lue arvostelu
Premier Live
Premier Live Kokemuksia Pelaajilta
Kierrätys: -
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
Paljon tarjouksiaSiirry kasinolle Lue arvostelu
PinoCasino
Pino Casino Kokemuksia
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 150% + 150xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Ultra Casino
Ultra Casino Kokemuksia
Kierrätys:
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
Vaihtuvia tarjouksiaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Nolimit Casino
Nolimit Casino Kokemuksia
Kierrätys:
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
No Limit RewardsSiirry kasinolle Lue arvostelu
Justpin

Kierrätys: 50x B
Maksimipanos: 3€
Ilman talletusta: -
100% 100€ + 500 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Vegadream
Vegadream Kokemuksia
Kierrätys: 30x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 550€ + 100xSiirry kasinolle Lue arvostelu
WinHalla
Winhalla Kokemuksia
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Skol Casino
Skol Casino Kokemuksia
Kierrätys: 35x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 300€ + 100xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Cashimashi
Cashimashi Kokemuksia
Kierrätys: 48 T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
300% 30€Siirry kasinolle Lue arvostelu
LuckyNova
Luckynova Kokemuksia
Kierrätys: -
Maksimipanos: -
Ilman talletusta: -
Vaihtuvat kampanjatSiirry kasinolle Lue arvostelu
Frank And Fred

Kierrätys: 30x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta:
100% 100€ + 77x Fred´s LuckySiirry kasinolle Lue arvostelu
21.com
21.com Kasino Kokemuksia
Kierrätys: 50x B
Maksimipanos: 3€
Ilman talletusta: -
100% 100€ + 900 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Coolbet
Coolbet Kokemuksia
Kierrätys: 35x / 45x
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: 25x Multifly
100% 200€ + 50x / Talleta 10€, pelaa 60€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Bethard

Kierrätys: 20x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Praise Casino
Praise Casino Kokemuksia
Kierrätys: 40x
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
25% CashbackSiirry kasinolle Lue arvostelu
ArmedBet
Armedbet Kokemuksia
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€Siirry kasinolle Lue arvostelu
SlotsMillion
Slotsmillion Arvostelu
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 10€
Ilman talletusta: -
100% 200€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Casino Universe
Casino Universe Arvostelu
Kierrätys: 50x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 150€ + 20xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Mr Bit
Mr Bit kokemuksia Ja Bonukset
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€ + 50x Aloha Cluster PaysSiirry kasinolle Lue arvostelu
Pronto Casino

Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 100€Siirry kasinolle Lue arvostelu
CosmicSlot
Cosmicslot Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 400€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Casino Planet
Casino Planet Arvostelu
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
100 kierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Neon Vegas
Neon Vegas Kokemuksia Ja Bonukset
Kierrätys: 20x T
Maksimipanos: Ei max panosta
Ilman talletusta:
500% 500€Siirry kasinolle Lue arvostelu
1ClickWin
1clickwin Arvostelu Ja Kokemuksia
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Rant Casino
Rant Casino Arvostelu, Kokemuksia ja Bonukset
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 1000€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Casinolab
Casinolab Kokemuksia
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
100 kierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Stakezon
Stakezon Kokemuksia
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Sons of Slots

Kierrätys: 50x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€ + 50x John Hunter And The Mayan GodsSiirry kasinolle Lue arvostelu
Crazy Fox

Kierrätys: Ei kierrätysvaatimuksia
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
20% cashback ilman rajoitustaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Chips Resort
Chips Resort Kokemuksia
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 400€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Nano Casino
Nano Casino Kokemuksia
Kierrätys: 30x B
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
100% 100€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Locowin
Locowin Kokemuksia
Kierrätys: 36x B
Maksimipanos: 4€
Ilman talletusta: -
100% 350€ + 100xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Jackpot Village
Jackpot Village
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 2000€ + 30 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Emojino
Emoijno Arvostelu Ja Kokemuksia
Kierrätys:
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
-Siirry kasinolle Lue arvostelu
Snabbis
Snabbis
Kierrätys: 40x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 50€Siirry kasinolle Lue arvostelu
GSlot
GSlot Kokemuksia
Kierrätys: -
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
Vaihtuvat kampanjatSiirry kasinolle Lue arvostelu
Megaslot
Megaslot Kokemuksia, Arvostelu Ja Bonukset
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 100€ + 100xSiirry kasinolle Lue arvostelu
InstantPay Casino
InstantPay Casino Kokemuksia
Kierrätys:
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
Vaihtuvat kampanjatSiirry kasinolle Lue arvostelu
7Signs
7Signs Kokemuksia
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€/50% 1000€/200% 50€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Spinurai
Spinurai Logo
Kierrätys: 50x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 250€ + 100x Coins of FortuneSiirry kasinolle Lue arvostelu
BluVegas
Bluvegas Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 100xSiirry kasinolle Lue arvostelu
21Casino

Kierrätys: 35x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: 21x Book of Dead
121% 300€Siirry kasinolle Lue arvostelu
777Stakes
777stakes Kokemuksia
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 400€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Winzon
Winzon Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 100€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Betflip
Betflip Kokemuksia Sekä Esports Bonus
Kierrätys: 45x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta:
100% 1000€Siirry kasinolle Lue arvostelu
SlotV
slotv-logo
Kierrätys: 27x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€ + 50xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Slotnite

Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 100 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Winota
Winota PnP Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 100xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Spinland
Spinland Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta:
100% 3000€ + 50xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Playgrand
Playgrand Kasino Ja Bonukset Sekä Kokemuksia
Kierrätys: 35x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta:
100% 300€ + 30 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Mason Slots
Mason Slots Kokemuksia Ja Arvostelu
Kierrätys: 30x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
50% 100€ + 25x Book of DeadSiirry kasinolle Lue arvostelu
Frumzi
Frumzi Kokemuksia Ja Arvostelu
Kierrätys:
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
Ei bonuksiaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Horus Casino

Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 4€
Ilman talletusta: -
200% 200€ + 25 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Craze Play
Craze Play
Kierrätys: 40x T+B
Maksimipanos: 4€
Ilman talletusta: -
100% 100€ + 25 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Drift Casino
Drift Casino Kokemuksia
Kierrätys: 45x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 100€ + 20xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Cobra Casino
Cobra Casino Kokemuksia
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 250xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Cookie Casino

Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta:
120x Book of DeadSiirry kasinolle Lue arvostelu
Slottyway
Slottyway Kokemuksia Ja Bonukset
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
200% 1000€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Supremo
Supremo
Kierrätys: 35x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta:
100% 100€ (non sticky)Siirry kasinolle Lue arvostelu
BoaBoa
BoaBoa Kokemuksia ja Arvostelu
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 200 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Dux Casino
Dux Casino Kokemuksia
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 150€ +150xSiirry kasinolle Lue arvostelu
YoyoCasino
YoyoCasino Bonuksia
Kierrätys: 40x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 200 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
WestCasino
Westcasino Kokemuksia
Kierrätys: 70x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 200€ + 100x Guns ´n RosesSiirry kasinolle Lue arvostelu
Slotwolf

Kierrätys: 40x B / 50x B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 150€ / 100% 1000€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Campobet

Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 200 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
All Reels
All Reels Kokemuksia
Kierrätys: 35x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
280% 50€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Rabona

Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 200 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Alf casino
Alf Casino Kokemuksia Ja Bonuksia
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 200 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Malina Casino
Malina Casino
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: /
100% 500€ + 200xSiirry kasinolle Lue arvostelu
LuckyDays
LuckyDays Casino
Kierrätys: 25x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 100€ + 100 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Zet Casino
Zet Casino
Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta:
100% 500€ + 200xSiirry kasinolle Lue arvostelu
Wazamba

Kierrätys: 30x T+B
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
100% 500€ + 200 ilmaiskierrostaSiirry kasinolle Lue arvostelu
Gambola
Gambola
Kierrätys: Ei kierrätysvaatimuksia
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
Cashback 25€Siirry kasinolle Lue arvostelu
Dreamz

Kierrätys: Ei kierrätysvaatimuksia
Maksimipanos:
Ilman talletusta: -
10% cashbackSiirry kasinolle Lue arvostelu
Casino Buck
Casino Buck
Kierrätys:
Maksimipanos: 5€
Ilman talletusta: -
-Siirry kasinolle Lue arvostelu

Pelit

Push Gaming pelit ovat tunnetusti graafisesti erittäin tyylikkäitä, eli siinä on mm. yksi syy, miksi suomalaiset niistä voivat helposti pitää. Yleensä juuri sen tyyliset pelit menestyvät pohjoisilla markkinoilla ja vuosi vuodelta yhtiön suosio kasvaakin hyvin Suomessa.

Pelit ovat siinä mielessä myös usein erikoisia, että ne ikään kuin käyttävät hyvin perinteisiä teemoja ja malleja, mutta niihin lisätään usein jonkinlainen mauste, joka saa ne erottumaan kilpailevista peleistä edukseen.

Peleissä on myös ihan hyvä RTP, eli käytännössä aina yli 96%, mutta joissain peleissä on myös yli 97% RTP, kuten esimerkiksi Wild Swarm slotissa, jossa se on 97.3%.

Yksi tällaisista jäänrikkoja peleistä on ehdottomasti ollut Jammin Jars, jossa pääosassa ovat hedelmät. Nuo syötävät herkut kun ovat aina olleet Suomessa ja vieläpä usein varsin lakonisia. Tämä peli on kaikkea muuta kuin lakoninen. Grafiikat ovat huippuluokkaa ja se ns. mauste, joka tästä löytyy, on ehdottomasti ruudulla seikkailevat hillopurkit, jotka syövät niiden kohdalle osuvia voittoyhdistelmiä ja toimivat samalla myös Scattereina.

Toinen yhtiön suosikkipeleistä on nimeltään Fat Rabbit, jossa siis pääosassa on varsin hyväosainen, porkkanoista pitävä jäniseläin. Pelissä se yrittää saalistaa itselleen lisää porkkanoita maanviljelyksillä.

Jättipotit

Push Gaming ei ehkä ole luonut mainettaan varsinaisena jättipottipelien tuottajana, mutta yhtiöltä kuitenkin löytyy myös progressiivisia jättipottipelejä, joissa voittopotti kasvaa aina siihen asti, kunnes joku voittaa ja alkaa sen jälkeen alusta.

Nämä pelit ovat:

  • Power Force Heroes
  • Power Force Villains

Yhteenveto

Push Gaming on ehdottomasti laadukas pelivalmistaja, joka mielestäni jopa ansaitsisi enemmän suosiota, sillä sen pelit ovat hyvännäköisiä, täynnä mielenkiintoisia nyansseja ja ovatpa numerotkin usein varsin reiluja. Näin ollen toteankin, että kaikki kunnossa. Jatkakaa samaan malliin. Yhtiö on hyvällä tiellä ja pelaajatkin ovat sen huomanneet.

Copyright © 2019 - 2021. Pelipiste.com | Sitemap - Tietosuojaseloste ja evästeet. Powered by Flytonic.com