Jälleen on yksi viikko vilahtanut ohitse ja tällä viikolla on tapahtunut myös paljon mielenkiintoisia tapahtumia kasinoalalla.
Tämän viikon suurin tapahtuma oli itseasiassa LAC ja ICE tapahtumat Lontoossa. Nuo kyseiset tapahtumat ovat koko kasinoalan suurimmat, joten siellä yleensä esitellään tulevia pelejä ja kasinot sekä pelivalmistajat mahtailevat omalla osaamisellaan. Myös julkkiksia tapahtumassa nähdään ja tänä vuonna suurin stara ICE:ssa oli ehdottomasti Usain Bolt, joka on hiljattain solminut yhteistyösopimuksen Ganapati pelivalmistajan kanssa. Tämä yhteistyö tulee lähitulevaisuudessa tuottamaan pelin, jonka voi ehkä olettaa olevan ainakin nopeatahtinen.
Tänä vuonna myös seksismi oli tapahtumissa näkyvänä puheenaiheena, sillä monet esilläpanijat yleensä pyrkivät saamaan huomiota ständilleen juurikin vähäpukeisilla naisilla. Se tuntuu toisaalta noin nykyaikana melko erikoiselta, sillä kovin monen alan tapahtumassa ei enää näin ole. Saapa siis nähdä jatkossa, muuttuuko käytäntö.
Viime vuoden lokakuussa julkaistiin todella iso alan kauppa, sillä Flutter ilmoitti päässeensä yhteisymmärrykseen Stars Groupin ostamista, johon siis myös Pokerstars myös kuuluu. Kyseessähän ei ole mikään pikkuyritys, sillä kauppasummaksi ilmoitettiin 11 miljardia dollaria. Nyt CMA, eli The Competition and Markets Authority on aloittanut kaupan tutkimisen, mikä siis tarkoittaa sitä, että se pitää huolen siitä, että kaikki on kuten pitää. Kaupan on näillä näkymin määrä toteutua tämän vuoden toisella neljänneksellä.
[featured site=’Pokerstars’ ][/featured]
KILPAILU
Järjestämme myös tässä artikkelissa kilpailun, eli kommentoi tämän artikkelin alle, mikä on lempikasinosi ja miksi ja olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa 25 euron lahjakortin valitsemaasi kohteeseen.
Tarjouksia viikonlopulle
Alle olemme koonneet parhaat kasinotarjous poiminnat tälle viikolle.
Poistetulla kannattaa pelata sunnuntaisin, sillä saat siellä joka sunnuntai 1 ilmaiskieroksen Starburstiin. Se, kuka saa suurimman voiton tuolla yhdellä kierroksella, voittaa itselleen vielä 100 ilmaiskierrosta lisää.
Poistetulla järjestetään arvonta, jossa voi voittaa Patrik Laineen pelipaidan. Osallistuminen on helppoa, eikä se vaadi muuta kuin ilmoittautumisen mukaan arvontaan. Eli talletustakaan ei vaadita.
Poistetulla on vielä tänään käynnissä kampanja, jossa voit voittaa jopa 700 euroa. Kun saat itsellesi voiton, joka on vähintään 15 kertaa panoksesi, saat 5 ilmaiskierrosta. Se, kuka saa suurimman voiton tuolla viidellä ilmaiskierroksella, on tulostaulukon ykkönen. Palkintoja jaetaan 15:lle parhaalle.
Poistetulla alkoi tänään Minikemut kampanja, jossa pelaajien tulee pelata mitä tahansa minipeliä perjantain ja tiistain klo 00.59 välisenä aikana. Pelaajille jaetaan 1125 euron potti. Voittajksi pääsee 30 pelaajaa, joilla on isoimmat tasoitetut voitot 20 kierroksen aikana.
Kasino lisätty sivustolle
Olemme tällä viikolla lisänneet myös kasinon sivustolle, joka ei siis todellakaan ole uusi. Uusin tulokkaamme on Vegas Hero Casino, jonka Genesis Global on julkaissut jo vuonna 2017. Täällä pelaajille on luvassa bonuksia useammalle eri talletukselle.
[featured site=’Vegas Hero Casino’ ][/featured]