Palaako Islanders voittojen tielle?

Nettikasinot » Palaako Islanders voittojen tielle?

Viime kaudella yllättänyt ja tänä syksynä 17 pelin pisteputkella hämmästyttänyt Islanders saa vieraakseen kesällä heikentyneen Blue Jacketsin. NYI on ylisuorittanut kauden ensimmäisellä kolmanneksella eikä joukkueiden välinen tasoero ole sarjataulukon mukainen.

Islanders on tällä hetkellä noin 120 pisteen tahdissa, mikä on ihan älytöntä C-tason joukkueelta. Sen materiaali ei todellakaan häikäise, mutta loistava valmennus nostaa sen vahvasti C-luokkaan. NYI ei ole ollut pelillisesti lähellekään niin vakuuttava kuin sarjataulukko antaa ymmärtää, sillä se on xG-tilastoissa ollut jopa hieman keskitasoa alempana. Juuri siitä syystä olen tiputtanut hieman Islandersin alkurankingia.

Blue Jackets menetti siis muutaman avainpelaajan kesällä, joten pudotuspeleihin pääsy vaatisi loistavaa suoritusta. CBJ ennakoitiin D-luokkaan, mutta sen peliesitykset ovat olleet odotettua parempia – se on näyttänyt lähes C-tason joukkueelta. Columbus ansaitsee pienen plussan rankingiin kauden avauskolmanneksen myötä. Se jää kuitenkin tässä pelissä todennäköisesti ilman voittoa, sillä kyseessä on vieraspeli ja back-to-back. 

Kauden alussa tehdyillä voimaluvuilla Islanders olisi tässä peräti 53% suosikki viemään pelin varsinaisella peliajalla, mutta Columbuksen hyvät otteet ja Islandersin odotettua vaisummat esitykset kaventavat tasoeroa. Se on kuitenkin edelleen luokkaa parempi joukkue ja kun tähän lisätään vielä koti- ja rasitusetu, niin NYI on tässä ”selvä” suosikki. Unibetin markkinakärki kotivoitolle, 2.05, riittää peleihin arviolla 51%.