- Listattu: Tukholman pörssi
- Liikevaihto: 3,2 miljardia euroa (2019)
- Pääkonttori: Tukholma, Ruotsi
- Työntekijät: 90
- Perustamisvuosi: 2003
- Listautumisvuosi: 2018
- Osakkeen arvo ja muuta tietoa
Net Gaming Europe AB on ruotsalainen digimarkkinointialan yhtiö, joka pitää pääkonttoriaan Tukholmassa. Sillä on toimisto myös muun muassa Maltalla. Toimintaa sillä on kaiken kaikkiaan kuudessa eri maassa noin 90 työntekijän voimin. Sen toiminnan ytimessä on affiliate-markkinointia hyödyntävien sivustojen, kuten erilaisten vertailusivustojen pyörittäminen. Iso osa näistä sivustoista on kasinoalaan linkittyviä sivustoja. Yhteensä kaikenlaisia sivustoja yhtiöllä on noin 130 kappaletta useilla eri kielillä.
Yhtiö perustettiin vuonna 2003, jolloin koko affiliate-markkinoinnin ala oli vielä tuntematon jopa lähes kaikille markkinoinnin ammattilaisille. Sillä oli siis hyvä etulyöntiasema lähteä kehittämään toimintaansa ilman erityisen kiivasta kilpailua. Net Gamingin kotimaassa Ruotsissa tosin alkoi jo tuolloin pikkuhiljaa toimia saman alan yrityksiä, muun maailman seuraillessa enimmäkseen perässä vasta vuosia myöhemmin.
Visionsa Net Gaming on aina kertonut olevan käyttäjiensä auttaminen parhaimman valinnan löytämisessä erilaisten digitaalisten palveluiden joukosta. Tästä auttamis- ja vertailuprosessista yhtiö sitten saa provision. Jos siis potentiaalinen asiakas sattuu siirtymään lopulliselle ostossivulle heidän sivustonsa linkkien kautta.
Kasinoalalla Net Gamingin tunnetuimpiin ja suosituimpiin sivustoihin kuuluvat esimerkiksi BettingOnline.com, Pokerlistings.com, Casinospielen.com sekä Casinoguide.com.
Yhtiön pääasiallista markkina-aluetta ovat Eurooppa sekä erityisesti Pohjoismaat. Toiminta alkoi Ruotsista leviten ensin muihin Pohjoismaihin, ja Pohjoismaat ovat pysyneet yhtiön omimpana toimintaympäristönä näihin päiviin saakka. Kasvusuunnitelmissaan yhtiö kertoo tavoitteekseen vahvistaa asemaansa entisestään jo olemassaolevilla markkinoilla. Vaikuttaisi siis siltä, ettei sillä ole tarkoituksena laajentua kovin isosti lähiaikoina uusiin maihin.
Erilaisten vertailusivustojen etulinjassa ovat aina olleet lento- ja hotellisivustot, lainavertailusivustot ja nettikasinosivustot. Nykyisin netin vertailupalveluissa voi vertailla käytännössä mitä tahansa, ja niistä on myös tullu täydellistä valtavirtaa. Suurin osa netin käyttäjistä käyttää jotakin netin vertailupalvelua monia tuotteita ostaessaan. Esimerkiksi lennon tai hotellin varaaminen ilman vertailua tuntuisi näin 2020-luvulla aivan hullulta toiminnalta.
Tämä valtavirtaistuminen on mahdollistanut Net Gamingin todella suuren kasvun. On syytä olettaa, että kasvulle on potentiaalia myös tulevaisuudessa. Nykyisin tosin kyseinen ala on erittäin kilpailtu, eikä Net Gamingin alkuaikojen helppojen pikavoittojen reittiä enää ole olemassa.