Maanantai – tältä se näyttää

Etusivu » Maanantai – tältä se näyttää

Viikonloppu on lusittu ja paluu arkeen. Suomessa ei lunta näy, mutta kasinoalalla tapahtuu aina. Tässä siis päivän tärkeimpiä kasinouutisia sekä tarjouksia.


Yhdysvaltain osavaltio nimeltään Pennsylvania on saanut nyt ensimmäisen vedonlyöntivuotensa täyteen, eli ne sallittiin vasta marraskuussa 2018 kyseissä osavaltiossa. Se on nyt julkistanut ensimmäisen vuotensa tuloksen, joka on hyvännäköinen. Osavaltio itse hyötyi tuosta ensimmäisestä vuodesta 84.1 miljoonan dollarin verran. Koko osavaltiossa lyötiin kuitenkin vetoa yhteensä 1.49 miljardin dollarin verran, eli kysyntää on kyllä ollut. Pelaaminen on mahdollista vasta 12 fyyisessä paikassa ja 8 netissä toimivassa vedonlyöntisivustossa.


Evolution Gaming, joka on jatkanut hurjaa nousuaan vuodesta toiseen, on päättänyt palkita toimitusjohtajansa erittäin avokätisesti. Yrityksen pääosakkeen omistajat, eli Richard Livingstone, Jens von Bahr, Fredrik Österberg, Joel Citron ja Jonas Engwall ovat päättäneet antaa toimitusjohtajalleen, Martin Carlesundille miljoona osaketta. Sen on palkinto hänelle erittäin hyvästä työstä.


Kahden viikon päästä, helmikuun ensimmäisellä viikolla järjestetään kasinoalan suurin konferenssi Lontoossa. Sinne odotetaan tuhansia vieraita ja se on suunnannäyttäjä aina tulevalle vuodelle, sillä siellä esitellään uusia pelejä sekä kasinoita. Samaan aikaan myös parhaat palkitaan. Pelipiste.com tulee myös tekemään raportin tuosta tapahtumasta.


Tarjouksia

Alla pari tärppiä näin maanantaille myös kasinobonusten nälkäisille.

Kolikkopeleillä on hiihtolomakamppis käynnissä, jossa parhaalle on luvassa 1500 euroa. 50 parasta pelaajaa saa myös karvahatun. Suurimman onnenkierroksen saanut on voittaja.

[featured site=’Kolikkopelit’ ][/featured]

Osallistu Unibetilla kampanjaan, jossa voit voittaa Mika Häkkinen X-perience palkintoja. Joissain palkinnoissa on myös Häkkisen allekirjoitus. Mukaan pääsee vain 20€ talletuksella.

[featured site=’Unibet’ ][/featured]

Wintopia

Kasino: 100% 700€ + 75x Big Bass Amazon Xtreme. Vedonlyönti: 100% 200€

Big Boost

100% 500€ + 100x 10 Swords

High Roller

200 käteiskierrosta talletuksella

Winnerz

200 ilmaiskierrosta + cashback