
Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelataan sunnuntaina viimeinen kierros ja samalla päätökseen saadaan erikoinen ja pitkä Englannin Valioliigan kausi. Viimeisen kierroksen odotetuin ottelu käydään Leicesterin ja Manchester Unitedin välillä, jossa panokset muodostuvat taistelussa Mestarien liigan paikoista. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Manchester United löytyy sarjataulukosta kolmannelta, Chelsea neljänneltä ja Leicester viidenneltä sijalta. Mestarien liigaan otetaan neljä parasta miehistöä. Leicester ja Manchester United pelaavat viimeisellä kierroksella erittäin merkittävän ja suuren ottelun. Kettujen on luultavasti pakko voittaa, kun taas punapaidat pääsevät Mestarien liigaan myös pistejaolla.
Leicester ja Manchester United pelasivat vastakkain kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa viidennellä kierroksella, jolloin punapaidat nappasivat voiton yhden maalin sisältäneessä ottelussa. Leicesterin ja Manchester Unitedin kauden ensimmäisessä kohtaamisessa illan ainokainen viimeisteltiin jo ensimmäisellä kympillä, kun Marcus Rashford onnistui maalinteossa rankkarista. Manchester United on ollut viime vuosina Leicesterille erittäin vaikea vastustaja, mutta viimeisen kierroksen kamppailussa taistellaan Mestarien liigan paikoista kerrasta poikki -systeemillä.
Leicester
Leicesterin kausi on ollut hieno ja menestystä on tullut hyvällä tavalla, mutta kotijoukkueen suunta on ollut koronaviruksesta aiheutuneen keskeytyksen jälkeen aiempaa heikommassa pelivireessä. Leicester on pelannut heinäkuun aikana voitollisesti Crystal Palacea ja Sheffield Unitedia vastaan, kun taas pisteittä on pelattu Evertonia, Bournemouthia ja Tottenhamia vastaan. Ottelu Arsenalia vastaan päättyi vähämaalisen tasapelin merkeissä. Leicester on pelannut keskeytyksen jälkeen yhteensä yhdeksän kilpailullista ottelua ja saanut niissä mainitut vain kaksi voittoa. Kesä ei ole mennyt hyvin.
Leicester on esiintynyt kahdella edellisellä kierroksella kaksijakoisesti, sillä Sheffield United kaatui kahden maalin voitossa, mutta Tottenhamia vastaan homma meni pahasti pieleen. Viime kierroksella Ketut joutui tappiolle jo kuudennella minuutilla ja puoliaikaan mennessä ottelu oli aika lailla ratkennut. Sheffield Unitedia vastaan Ayoze Perezin ja Demarai Grayn osumat takasivat sinipaidoille kahden maalin voiton. Tottenhamia vastaan ottelu oli numeroita tasaisempi, mutta Leicesterin rinki ei ole laaja ja pelaaminen on näyttänyt hitaalta ja ajoittain jopa ponnettomalta. Sheffield Unitedia vastaan voitto oli oikeutettu, joskin siinäkin oli aineksia vaikeuksiin.
Leicesterillä on viimeisen kierroksen alla ongelmia yhä poissaolojen kanssa. James Maddison, Ben Chilwell, Christian Fuchs ja Ricardo Pereira ovat loukkaantuneina, kun taas Caglar Soyuncu on sivussa pelikiellon takia. Marc Albrightonin pelaaminen ei ole vielä selvillä. Leicesterillä poissaolot ovat näkyneet otteissa ja ennen keskeytystä sinipaidat tekivät keskimäärin 2,07 maalia ottelua kohden. Tauon jälkeen suunta on ollut laskussa. Poissaoloista ja vaikeuksista huolimatta Leicester on ollut kesällä xG-mittarilla Englannin Valioliigan viidenneksi paras miehistö. Leicesterillä on ollut silti sen verran hyytymistä, että lähes varma Mestarien liigan paikka on viimeisellä kierroksella siis vahvasti uhattuna.
Leicester putosi edellisen kierroksen myötä sarjataulukossa neljän parhaan ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten syyskuun ja viidennen kierroksen. Juuri tuolloin pelattiin alussa mainittu Leicesterin ja Manchester Unitedin kauden ensimmäinen kohtaaminen. Ketuilla on mahdollisuus päästä Mestarien liigaan myös ilman voittoa Manchester Unitedista, mutta isäntien tulee siinä tapauksessa toivoa sopivaa lopputulosta ottelusta Chelsean ja Wolverhamptonin välillä. Siellä Foxesin on toivottava, että Chelsea ei saa Lontoossa yhtään pistettä. Chelsean ja Wolverhamptonin kohtaamisessa edes tasapeli ei muuttaisi asetelmaa, jossa Leicesterin olisi saatava viimeisellä kierroksella voitto tai paikka neljän sakkiin jäisi hankkimatta.
Manchester United
Manchester United on esiintynyt heinäkuun aikana voitollisesti Bournemouthia, Aston Villaa ja Crystal Palacea vastaan. Vierasjoukkue on ollut keskeytyksen jälkeen Englannin Valioliigassa hyvässä pelivireessä, mutta lähiaikoina suunta on ollut laskussa. Manchesterilaiset jäivät vähän aikaa sitten neljän maalin tasapeliin Southamptonia vastaan, kun vastustaja nousi tasoihin viimeisillä hetkillä. Sen jälkeen tuli kahden maalin voitto mainitusta Crystal Palacesta, kun taas heti perään omiin meni kolme palloa ja tuli putoaminen FA Cupista Chelseaa vastaan. Englannin Valioliigassa viimeisin ottelu eteni vähämaalisena tasapelinä West Hamia vastaan. Ottelu oli pettymys, mutta sarjassa viimeisin tappio on tammikuulta.
Manchester United on ollut kesällä monesti siis hyvässä pelivireessä, mutta vierasjoukkueen pelaaminen ei ole Aston Villaa vastaan käydyn ottelun jälkeen vakuuttanut. Punaiset Paholaiset on pelannut viime aikoina suureksi osaksi identtisellä kokoonpanolla ja se on kieltämättä alkanut vähän näkyä. Siitä esimerkki tuli viimeksi West Hamia vastaan. Toisaalta edellisen kierroksen tapahtumista huolimatta Manchester Unitedilla on pullat hyvin uunissa, sillä vierasjoukkueen ei tarvitse voittaa ottelua. Toisaalta huipulla ei lähdetä pelaamaan tarkoituksella pistejakoja, vaan varmasti myös punapaidat haluavat lähteä aidosti tavoittelemaan voittoa. Manchester United on ollut tauon jälkeen xG-mittarilla kakkonen.
Manchester Unitedilla on ollut keskeytyksen jälkeen muutamilla kerroilla yllättävän suuria puolustuksen haasteita, mutta vierasjoukkue omaa hyvät mahdollisuudet päättää kautensa Mestarien liigan sijoitukselle. Lisäksi Manchester United on tehnyt keskeytyksen jälkeen sarjassa ensimmäistä ja edellistä kierrosta lukuun ottamatta aina vähintään kaksi maalia. Manchester Unitedilla poissaoloista lähinnä Eric Baillyn ja Luke Shaw’n pelaaminen on epävarmaa. Lisäksi Phil Jones ja Axel Tuanzebe ovat olleet pidempään sivussa.
Manchester United pelasi viimeksi keskiviikkona, kun taas Leicester on esiintynyt viimeksi sunnuntaina, joten punapaidat tulevat otteluun heikommin levänneenä. Manchester Unitedin ei tarvitse ottaa kuitenkaan mahdollisessa tasapelissä riskejä ja terveystilanne on jo esille tuotuna varmasti vieraiden puolella. Leicesterin päävalmentaja Brendan Rodgers on sysännyt paineet Manchester Unitedille, mutta siinä ei ole varmasti uutta tai ihmeellistä. Rodgers sanoi Manchester Unitedin tilanteesta, että punapaitojen kaltaisen miehistön on pakko päästä pelaamaan Mestarien liigaa ja vieraiden kaltainen nippu on riippuvainen Mestarien liigan tuloista taloudellisesti ja houkuttelevuudessa.
Leicester – Manchester United kertoimet ja 1X2 arvio
Leicesterin ja Manchester Unitedin kohtaamisessa kotivoitto nähdään noin 30 prosentin todennäköisyydellä, tasapeli tulee noin 28 prosentin todennäköisyydellä ja vierasvoitto toteutuu noin 42 prosentin arviolla. Materiaalissa ja pienessä kotiedussa Manchester United on näin ollen reippaat kaksi kertaa viidestä voittava ennakkosuosikki. Kannattaa tarkistaa sunnuntaina vielä Kettujen terveystilanne. Näistä lähtökohdista ei löydy silti laadukasta pelattavaa, mutta olemme ottaneet alle keskeisiä kertoimia.
Leicester voittaa 3,30 Unibet (100€ bonus)
Tasapeli 3,55 Unibet (100€ bonus)
Manchester United voittaa 2,28 LeoVegas (100€ ilmaisveto)
Yli 2,5 maalia 1,85 Unibet (100€ bonus)
Alle 2,5 maalia 1,98 ComeOn (300€ bonus)