Etusivu » Shotz

Kukapa meistä ei olisi joskus saanut eteensä shottia, jos tiedätte mitä tarkoitan. Tällä kertaa edessäni on kuitenkin Shotz niminen nettikasino, joka vaikuttaa erityisen mielenkiintoiselta jo ihan nimensäkin puolesta. Myös taustat ovat kunnossa, sillä sen operaattorina toimii FarUp Services Ltd, joka tunnetaan myös muiden laadukkaiden sivustojen taustalta.

Hetken luulin, että kasino saattaisi olla jopa Rootz Ltd:n omistuksessa, sillä se yhtiö tunnetaan varsinkin -z loppuisista kasinoistaan. Näin ei kuitenkaan tällä kertaa ole, eikä se minua haittaa.

Shotz on melko uutta tuotantoa, sillä se on perustettu vuonna 2024. Se on mielestäni ihan moderni ja tyylikäs, kuten laadukkaalle kasinolle kuuluukin.

Sen lisenssi tulee Virosta, joka on esimerkiksi itsenikin mielestä varsin laadukas, eikä pelkästään sen takia, että voitot ovat täysin verovapaita.

On hyvä, että Shotz tarjoaa ensitalletusbonuksen, mutta en itse ole näiden kierrosbonusten vankka kannattaja. Eivät ne oikein ole reiluja niille, jotka haluavat tehdä isomman talletuksen. Toki plussaa siitä, että kierrosten voitot ovat kierrätysvapaita, eli kaiken saa pitää mitä sattuu voittamaan.

Pidän siitä, että Shotz on pikakasino. Talletukset kulkevat näppärästi ruotsalaisen Zimplerin välityksellä. Kuulemieni kokemusten mukaan kotiutukset voivat saapua tilille lähes välittömästi, eli kyseessä on ihan kunnon pikakasino.

Pidän siitä, että pelivalmistajien määrään panostetaan ja myös Shotzilla löytyy ihan hyvä määrä eri tuottajia. Löytyy ne kaikki tunnetuimmat sekä pienempiäkin tekijöitä. Pelata voi sekä kasinolla, että livekasinolla. Vedonlyöntiä ei täältä löydä, mutta ei se ainakaan itseäni haittaa.

Kaikin puolin Shotz on mielestäni hyvä nettikasino. Ei täällä ole mitään valittamista mihinkään.

Shotz tiedot

Rahapelit:
Talletus:
Lisenssi:
Wyns

100% 500€ + 200x. Vedonlyönti: 100% up 100-200€, viikottain 10% cashback

247Bet

100% bonus 247€ + 100x. Vedonlyönti: 100% 50€

Qbet

Tervetuliaistarjous: 10 superspinniä. Vedonlyönti: 100% 200€

iBet

Kasino: Talleta 10€ tai enemmän ja nappaa 10 super spinniä Reactoonz-peliin. Vedonlyönti: 100% 250€

Shotz
4.8/5