Kambi Group Plc

Etusivu » Kambi Group Plc
  • Listattu: Tukholman pörssi
  • Liikevaihto: 92,3 miljoonaa euroa (2019)
  • Pääkonttori: Ta’ Xbiex, Malta
  • Työntekijät: 865
  • Perustamisvuosi: 2014
  • Listautumisvuosi: 2014
  • Osakkeen arvo ja muuta tietoa

Kambi oli vuoteen 2014 saakka osa Unibetia, mutta tuolloin siitä tuli niin sanottu spin off-yritys kun se irtautui omaksi yhtiökseen. Kasvu vuodesta 2014 lähtien on ollut suurta, esimerkiksi työntekijöiden määrä on noussut noin 80:stä yli 850:een.

Listautuminen Tukholman pörssiin tapahtui samaisena vuonna 2014. Yhtiön päätuote ovat kasino- ja vedonlyöntialustat.

Kambi pääsi lähtemään bisnekseen ikään kuin vauhdissa, eikä sen tarvinnut aloittaa missään nimessä toimintaansa nollasta. Kyseessä kun oli tosiaan Unibetista irtautunut osasto. Visio ja osaaminen olivat siis alusta asti kunnossa, joten homma onkin toiminut heti hyvin.

Vuoden 2014 listautumisen jälkeen Kambin työntekijöiden määrä on kasvanut noin 80:stä 800:aan. Melkoista vauhtia siis. Toimistoja sillä on Maltalla, Bukarestissa, Manilassa, Philadelphiassa, Tukholmassa ja Sydneyssä. Myös maailmanlaajuinen levittäytyminen on tapahtunut melko nopeasti.

Alkuaikojen isoimpia diilejä oli vuonna 2016 solmittu sopimus LeoVegasin kanssa urheiluvedonlyöntiteknologian hoitamisesta LeoVegasin uudelle vedonlyöntisivustolle. Yhteistyösopimukset espanjalaisen R Francon sekä Novomaticin kanssa olivat nekin merkittäviä askelia yhtiölle. Aivan ensimmäinen iso asiakas oli 32Red jo yhtiön perustamisvuonna 2014, jolloin 32Red valitsi Kambin sen vedonlyöntisivuston tuottajaksi. Yhtiöön oli siis luottoa alusta asti, eikä ihme sillä kyseessä oli tosiaan käytännössä osa Unibetistä.

Yhtiöllä on hallussaan pelilisenssit Alderneyn, Maltan, Viron, Tanskan, Italian, Espanjan ja Iso-Britannian peliviranomaisilta. Esimerkiksi Maltan pelilisenssin kautta se pystyy tarjoamaan laajasti palveluitaan ympäri Euroopan Unionia. Myös yhtiön pääkonttori sijaitsee Maltalla.

Viime aikoina yhtiöllä on ollut kova laajentuminen käynnissä Aasian sekä Etelä-Amerikan suunnille. Pääasiallisena alueena on kuitenkin edelleen Eurooppa. Mutta kuten monet muutkin peliyhtiöt, Kambi näkee Etelä-Amerikan ja varsinkin Aasian väkirikkaissa maissa uskomattoman suurta potentiaalia lähitulevaisuudessa.

Monet muutkin peliyhtiöt ovat avanneet toimipisteitä varsinkin Filippiinien Manilaan, josta onkin alkanut kehittyä kovaa vauhtia Aasian oma ”igaming hub” vastineena Euroopan Maltalle. Aasian maiden käsittämättömän suuret väkimäärät mahdollistavat kasvua, johon kovan kilpailun Euroopassa ei välttämättä tänä päivänä enää ole helppoja mahdollisuuksia.