- Listattu: Lontoon pörssi
- Liikevaihto: 543,5 miljoonaa euroa (2019)
- Pääkonttori: Lontoo, Iso-Britannia
- Työntekijät: 1500
- Perustamisvuosi: 1974
- Listautumisvuosi: 2000
- Osakkeen arvo ja muuta tietoa
IG Groupin alaa ovat CFD-kauppa eli hinnanerosopimukset, ja lisäksi spread betting, jolle ei oikein tunnu olevan järkevää suomenkielistä termiä. CFD-kauppa on mielenkiintoinen kaupankäyntiväline sijoittajille. Siinä voi hyötyä minkä tahansa sijoitusinstrumentin noususta tai laskusta. CFD-kauppa alkoi yleistyä 2000-luvun alussa, mutta on edelleen melko tuntematon asia suuren yleisön keskuudessa.
Harvinaisempaa ”sijoittamista” edustaa myös spread betting, joka on melko korkeariskistä toimintaa. Kaikki eivät pidä sitä varsinaisesti sijoittamisena, sillä kyse on osaltaan vedonlyönnistä. Tarkoituksena on lyödä vetoa esimerkiksi osakkeiden, indeksien, hyödykkeiden ynnä muiden arvoista ympäri maailman.
Näillä aloilla IG Group on kohonnut merkittävimmäksi tarjoajaksi. Spread betting on nimenomaan Iso-Britannian juttu, joka onkin muutenkin IG Groupin pääasiallinen markkina-alue. Yhtiö on listautunut Lontoon pörssiin ja sen pääkonttori sijaitsee niin ikään Lontoossa.
Yhtiölle on ehtinyt kertyä jo hieman ikää, sillä se perustettiin jo vuonna 1974 Stuart Wheelerin toimesta. Pörssilistautuminen tapahtui kuitenkin vasta paljon myöhemmin, vuonna 2000.
Listautumisen jälkeen IG Group alkoi laajentaa toimintaansa Iso-Britannian ulkopuolelle. Ensimmäisenä listalla oli Australia. Vuonna 2007 se myös osti kilpailjansa FXOnlinen Japanista. Samoihin aikoihin myös yhdysvaltalainen HedgeStreet päätyi IG Groupin haltuun.
Yhtiö on aiemmin tarjonnut myös ns. ”fixed-odds”-urheiluvedonlyöntiä, mutta se lopetti tämän toiminnan vuonna 2011. Tarkoituksena oli ensin myydä tämä osasto, mutta ostohalukkaita ei ilmaantunut. Vuonna 2014 IG Group avasi oman osakekauppa-alustansa netissä, jossa pystyi heti aluksi tekemään kauppaa noin 4500 eri firman osakkeilla.
2016 yhtiö osti DailyFX:n noin 40 miljoonalla dollarilla.
Tulevaisuuden tähtäimenä IG Groupilla on USA:n markkinat. Tätä silmällä pitäen se avasi IG US:n vuonna 2019. Toimipisteitä IG Groupilla on jo kaikkialla maailmassa. Euroopassa niitä on 9, Aasiassa (mukaan lukien Australia) 7 kappaletta, Pohjois-Amerikassa 2 ja vielä Etelä-Afrikassa sekä Dubaissa yhdet toimistot.
IG Groupin toimiala on melko tuntematon edelleen Suomessa, eikä kyseessä ole ihan jokaisen piensijoittajan harrastus. CFD-tradingiin tutustuminen voi kuitenkin maksaa vaivan jos asiaan yhtään jaksaa perehtyä, mutta riskit alalla ovat huomattavasti suuremmat kuin monessa muussa sijoitustavassa.