- Listattu: Pariisin pörssi
- Liikevaihto: 435 miljoonaa euroa (2018)
- Pääkonttori: Pariisi, Ranska
- Työntekijät: ?
- Perustamisvuosi: 1973
- Listautumisvuosi: 1995
- Osakkeen arvo ja muuta tietoa
Group Partouche on yksi Euroopan johtavista kasinoyhtiöistä. Ja tässä tapauksessa on kyse nimenomaan kivijalkakasinoista, ei nettikasinopeleistä ollenkaan. Vuonna 1973 perustetulla ranskalaisella yhtiöllä on vahva jalansija erityisesti kotimaassaan, jossa sillä on yli 40 kasinoa.
Kivijalkakasinot eivät ole kadonneet tai katoamassa minnekään, vaikka nettipelaaminen yleistyykin koko ajan. Aivan samanlaista räjähdysmäistä kasvua kuten hyvin menestyviltä nettikasinofirmoilta ei Partouchelta todennäköisesti ole kuitenkaan odotettavissa.
Yhtiöllä on kasinoiden lisäksi myös hotelliketju, ja näiden hotellien yhteydessä sijaitsee iso osa kasinoista.
Alun perin yhtiö on ollut monipuolinen erilaisiin viihdemuotoihin keskittynyt yritys. Se perustettiin 1970-luvun alussa, ja aivan ensimmäinen liiketoiminnan muoto oli mikroautoratojen pyörittäminen. Sen jälkeen vuoroon tulivat yökerhot. Ensimmäinen kosketus kasinobisnekseen tuli, kun perustajat ostivat kylpylän sekä siihen kuuluvan mineraalivesipullottamon. Mukana tuli myös lähellä nurin menemistä ollut kasino. Kasino ei kuitenkaan Partouchea aluksi kiinnostanut, vaan ideana oli tehdä bisnestä vedellä. Kasinobisnes oli tuohon aikaan todella ankaran säätelyn kohteena Ranskassa, ja tämä oli yhtenä syynä vähäiseen kiinnostukseen.
Esimerkiksi peliautomaatit olivat kokonaan kiellettyjä, ja Ranskan kasinot koostuivatkin pitkään ainoastaan perinteisistä pöytäpeleistä kuten baccaratista ja ruletista. Nämähän ovat tuttuja esimerkiksi James Bond-elokuvien kuvastosta.
Muiden bisneksien ohella Partouche osteli kasinoita ympäri Ranskaa 1970- ja 1980-lukujen aikana. Uutta vauhtia hommiin saatiin vuodesta 1988 eteenpäin, kun Ranska laillisti peliautomaatit. Lakimuutoksen jälkeen muut bisnekset alkoivat jäädä taka-alalle ja Partouche päätti ottaa Ranskan kasinomarkkinat kunnolla haltuun.
Pitkin 1990-lukua se perusti runsaasti uusia kasinoita ympäri Ranskaa, ja lisäksi esimerkiksi Tunisiaan sekä Marokkoon.
Jostain syystä kasinot olivat pitkään kiellettyjä Ranskan isoissa kaupungeissa, ja esimerkiksi Pariisin ympärillä on ollut 100 kilometrin kasinokieltoalue. Vuonna 2000 Lyon salli kasinot ensimmäisenä suurena kaupunkina, ja Partouche perusti välittömästi kaupunkiin pari kasinoa.
Nykyisin Partouche on Ranskan ylivoimaisesti suurin kasinoalan toimija. Nettipuolen bisnekseen se ei ole edelleenkään liiemmin lähtenyt, mutta kivijalkakasinoiden puoli on todella vahvasti hallussa.