- Listattu: Lontoon pörssi
- Liikevaihto: 2,37 miljardia euroa (2019)
- Pääkonttori: Dublin, Irlanti
- Työntekijät: 8000
- Perustamisvuosi: 2016
- Listautumisvuosi: 2017
- Osakkeen arvo ja muuta tietoa
Flutter Entertainment syntyi vuonna 2015 kun brittiläiset vedonlyöntijättiläiset Betfair sekä Paddy Power löivät hynttyyt yhteen. Myöhemmin joukkoon liittyi vielä kanadalainen The Stars Group. Tuloksena oli sitten vieläkin suurempi jätti, jollaista ei ole englanninkielisessä tai oikeastaan minkäänkielisessä maailmassa ennen nähty.
Kyseessä on siis nykyisellä nimellään erittäin tuore yhtiö. Mutta sen muodostaneet yhtiöt sen sijaan ovat alalla todella vanhoja ja suuria tekijöitä.
Yhtiön omistuksesta 52% on Paddy Powerin entisillä omistajilla, 48% Betfairin entisillä omistajilla. Fuusioituminen saatiin päätökseen lopulta kokonaisuudessaan keväällä 2016. Seurauksena yhdistymisestä oli myös 650 Paddy Powerin ja Betfairin työntekijän irtisanominen Isossa-Britanniassa sekä Irlannissa. Tuolloinkaan yhtiötä ei vielä tunnettu Flutter Entertainmentina, vaan nimeksi otettiin Paddy Power Betfair.
Firma sai huomiota 2016 myös Hillary Clinton vs. Donald Trump-vedonlyönnistään, joka osoittautui huonoksi bisnekseksi yhtiölle. Kertoimien mukaan Clintonin voitto oli varma, ja lopulta yhtiö maksoi 1,1 miljoonaa euroa voittoa niille jotka olivat kaikesta huolimatta Trumpia veikanneet.
Vuonna 2017 yhtiö osti fantasiaurheiluyhtiö Draftin. 2018 sen haltuun päätyi toinen fantasiaurheiluun keskittynyt yhtiö nimeltä FanDuel. Kyseessä on yhdysvaltalainen firma, ja Yhdysvaltojen markkinoille siirtyminen on kiinnostanut Flutteria yhä enemmän, sillä Yhdysvaltojen pelimarkkinat ovat kovaa vauhtia vapautumassa.
Vuonna 2018 Paddy Power Betfair sai UK Gambling Commissionilta 2,2 miljoonan punnan sakot laiminlyötyään ongelmapelaajien pelaamisen estämistä sivustoillaan. Lisäksi se ei täyttäny kaikkia rahanpesun estämiseen liittyviä kriteereitä, joita Britannian pelilisenssi edellyttää.
Keväällä 2019 Paddy Power Betfair ilmoitti uudelleenbrändäyksestä, ja että sen nimi tulisi jatkossa olemaan Flutter Entertainment. Nimi oli napattu aiemmin olemassa olleelta vedonlyöntipörssiltä, jonka Betfair oli ostanut jo vuonna 2001.
Syksyllä 2019 Flutter ilmoitti ostavansa kanadalaisen pelijätin The Stars Groupin. Kauppahinta oli noin 7 miljardia dollaria. Näin yhtiöstä tuli samalla maailman suurin nettiuhkapelialan yhtiö liikevaihdon perusteella.
Nykyisin Flutter toimii laajasti niin online-puolella kuin yhä myös fyysisessä vedonlyönnissä ylläpitämällä vedonlyöntitoimipisteitä ympäri Brittein saaria sekä Australiaa. Tulevaisuuden suunnitelmissa on vahvistaa jalansijaa entisestään Yhdysvaltojen markkinoilla.
[featured site=’betfair’ ][/featured]