Käsittelemme tässä artikkelissa Eurovision laulukilpailuja, jotka tunnetaan puhekielessä parhaiten Euroviisuina. Kyse on joka vuosi järjestettävästä laulukilpailusta, johon osallistumisoikeuden saavat Euroopan yleisradiounionin aktiiviset jäsenmaat. Euroopan yleisradiounion tunnetaan lyhenteenä EBU. Euroviisuja on järjestetty vuodesta 1956 alkaen, ja ensimmäisinä vuosina sitä kuunneltiin radiosta.
Euroviisuissa ideana on se, että kilpailuun osallistuvat maat lähettävät yhden musiikkiesityksen, jotka äänestetään kaksiosaisessa semifinaalissa joko finaaliin tai finaalin ulkopuolelle. Euroviisuihin ei voi lähettää mitä tahansa laulua, sillä sen pitää olla kokonaan uusi, eikä sitä saa mainostaa ennen joka maan kansallista karsintaa, jossa tehdään valinta kilpailuun.
Euroviisut vedonlyönnissä
Euroviisut on Euroopan suosituin ei-urheilulähetys ja samalla myös hyvin suosittu vedonlyöntikohde. Pääset pelaamaan Euroviisujen semifinaaleja kuten myös finaalia niin ennen sen alkua kuin myös Live-vedon puolella. Euroviisut tarjoaa loistavan mahdollisuuden vedonlyöjälle, joka tietää runsaasti eurooppalaisesta musiikista ja kunkin eri kilpailun esiintyjistä.
Haluamme todeta vielä loppuun, että vedonlyöntiä ajatellen kaikki viihdekohteet ovat nostaneet profiiliaan viime vuosina nopeasti. Vedonlyöntiyhtiöt tarjoavat entistä enemmän pelikohteita mitä erilaisiin musiikkitapahtumiin ja vaikkapa televisio-ohjelmiin. Euroviisuissa vedonlyönti on loistava tapa saada lisäjännitystä isoon tapahtumaan.
Valitse itsellesi bonus ja hyppää lyö vetoa Euroviisuista!
[bonustable num=10 orderby=’_as_rating’ tag=’Vedonlyönti’ version=’1′ ]Katso koko lista veikkausbonuksia.
Vaikka Euroviisuissa tärkeä kriteeri on se, että maat sijaitsevat Euroopassa, useita poikkeuksiakin löytyy. EBU:lla on jäseniä nimittäin myös Kaukasian maista Armeniassa, Azerbaidžanissa ja Georgiassa, Lähi-idän maista Israelin johdolla ja useammassa Pohjois-Afrikan maissakin. Osa EBU:n jäsenmaista ei ole aktiivisesti mukana Euroviisujen toiminnassa, sillä vain Israel, Armenia, Georgia ja Azerbaidžan osallistuvat kilpailuun säännöllisesti. Australia sai osallistumisoikeuden vuonna 2015. Silloin kyseessä oli Euroviisujen 60. juhlavuosi. Osallistuakseen Euroviisuihin valtion ei siis tarvitse olla Euroopassa.
Säännöt ja pistelaskun muutos
Viime vuosina säännöt ovat vakiintuneet niin, että lavalla voi enimmillään olla kuusi esiintyjää yhtä maata kohden. Jokaisen esiintyjän tulee olla 16 vuotta täyttänyt. Heidän ei kuitenkaan tarvitse olla syntynyt edustamassaan maassa, sillä esiintyjien kansalaisuutta tai esityksen kieltä ei ole rajoitettu. Alkujaan Ruotsi esitti 1960-luvulla laulunsa kokonaan englanniksi, jonka vuoksi laadittiin nykyinen kielisääntö.
Euroviisuissa vanhalla pisteidenlaskutavalla, missä jokaisen maan asiantuntija- ja puhelinäänestysten äänet lasketaan yhteen, suurimman pistemäärän keräsi vuoden 2009 voittaja Norjaa edustanut Alexander Rybak. Vuodesta 2016 eteenpäin pisteet on jaettu eri tavalla, sillä nykyään tuomarit antavat pisteet 1-8, 10 ja 12 ja niiden jälkeen yleisöäänet annetaan yhteenlaskettuina. Vuoteen 2017 mennessä menestynein maa on ollut Irlanti, joka on voittanut Euroviisut seitsemän kertaa. Toiseksi menestynein maa on Ruotsi, jolla on kuusi ykkössijaa.
Euroviisujen voittaminen
Euroviisujen voittajaksi valitaan laulu, joka saa eniten pisteitä äänestyksessä. Vuonna 1969 saivat neljä parasta maata yhtä monta pistettä ja ne kaikki julistettiin voittajaksi. Tuolloin ei ollut vielä sellaista sääntöä, että tasapelin sattuessa ratkaisu haettaisiin jollain muulla keinolla. Sääntöihin tehtiinkin lopulta vuonna 1975 lisäys, että voittajan ratkaisee tasatilanteen sattuessa suurimpien pistemäärien lukumäärä.
Vuonna 2017 Euroviisut voitti Portugali ”Amar pelos dois” -nimisellä laululla. Euroviisut järjestettiin Kiovassa, sillä Ukraina oli voittanut vuonna 2016 kilpailun kappaleella ”1944”. 2010-luvulla ainoastaan Ruotsi on onnistunut voittamaan Euroviisut useammin kuin kerran. Vuonna 2018 Euroviisut järjestetään vuorostaan Lissabon isäntänä.
On runsaasti maita, jotka eivät ole voittaneet Euroviisuja kertaakaan, mutta ovat sijoittuneet siinä korkealle. Islanti on ollut useamman kerran Euroviisuissa kakkosena, mutta voitto vielä puuttuu. Myös Malta on ollut kahdesti toisena yhdessä Bulgarian, Australian ja Puolan tavoin. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Moldova saavutti parhaan sijoituksensa vuoden 2017 Euroviisuissa ollen komeasti kolmantena.
Suomi Euroviisuissa
Suomi on osallistunut Euroviisuihin vuosina 1961–2017 yhteensä 51 kertaa. Suomi ei osallistunut Euroviisuihin vuonna 1970, koska tuolloin Suomi boikotoi tapahtumaa Ruotsin, Norjan, Portugalin ja Itävallan kanssa edellisvuoden tasapelin vuoksi. Suomi on voittanut Euroviisut kerran, kun vuonna 2006 Lordi nappasi ykkössijan kappaleellaan Hard Rock Hallelujah. Samalla Lordi rikkoi sitä aiemman piste-ennätyksen.
Kaikki euroviisukappaleet on tekstitetty Suomen televisiossa suomen kielelle vuodesta 1971 alkaen. Vuosina 2007, 2014, 2016 ja 2017 kilpailussa myös juontajien juonnot tekstitettiin. Suomi on esittänyt kappaleensa Euroviisuissa pääasiassa lähes aina suomen kielellä. Esimerkiksi ruotsin kielellä Suomi on laulanut vain muutamia kertoja.
Vedonlyöntiin liittyen katso myös sivumme vihjeet.