
Ensi yönä Bostonilla ja San Josella on mahdollisuus laittaa vastustaja kesälomille, sillä molemmat johtavat omaa sarjaansa lukemin 3-2. Pelillisesti kumpikin on ollut hienokseltaan niskan päällä, joten johtoasemia voidaan pitää ansaittuina.
Sharks onnistui nousemaan viidennessä pelissä maalin takaa 2-1-kotivoittoon – kiitos Tomas Hertlin kahden osuman, joista toinen oli todellinen tahtomaali. Lukemat olivat jopa suotuisat Avalanchelle, sillä San Jose esitti toistaiseksi sarjan parhaan peliesityksensä – maaleja olisi voinut syntyä helposti enemmänkin. Saksalaismaalivahti Grubauer jatkoi kuitenkin hienoja otteita maalillaan ja piti tuloksen maltillisena.
Nämä viisi peliä huomioiden on Sharks ollut pelillisesti juuri sen verran edellä kuin odotettiinkin, joten pidetään tasoero koskemattomana. Tähtihyökkääjä Pavelskin paluu San Josen kokoonpanoon lähenee kovaa vauhtia, mutta järkevintä olisi pitää hänet sivussa vielä pari pelin ajan. Tämä kelpaa luonnollisesti Coloradolle, mutta ei yksittäisellä pelaajalla isoa muutosta saada joukkueiden väliseen tasoeroon, ei ainakaan tässä tilanteessa – San Joselta löytyy leveyttä ja korvaajia. Sharksin kyydissä siis jatketaan – ML 48%, esimerkiksi Matchbookilta saa 2.16. Mistään loistavasta kohteesta ei siis ole kyse.
Yön ensimmäisessä pelissä Tuukka Raskin Bruins yrittää laittaa sarjan pakettiin Blue Jacketsin vieraana. Helppoa se ei tule olemaan, sillä Columbus ei paljoa näistä heikompi ole. Täysin samanlainen asetelma kuin Avsin pelissä, mutta kertoimet eivät ole aivan yhtä suotuisat vieraille – ei peliä. Pieni nousu kuitenkin riittäisi, sillä Bostonin ML-rajakerroin on 2.08.