Black Card eli Musta kortti (luottokortti)

Etusivu » Black Card eli Musta kortti (luottokortti)

Mikä ihmeen Musta kortti eli black card luottokortti?

Musta kortti, joka on käännös englannin kielen sanasta Black card, on luottokorttien aatelia. Musta kortti löytyy usealta eri yhtiöltä, mutta eri nimin. Monelle tuttuja brändejä joilta Black Card löytyy ovat American Express, MasterCard ja Visa. Musta Amex on erikoisuus ja Nordea black jo selvästi yleisempi.

Ehkä näistä tunnetuin on kuitenkin American Expressin vuodesta 1999 lähtien myöntämä luottokortti. Musta kortti tunnetaan usealla eri nimellä, joista yleinen nimi Mustan kortille on myös Musta Amex. Musta kortti omaa historiaa aina 1980-luvulta saakka, jolloin alettiin huhuta American Expressin tarjoamasta rajattoman ostovoiman kortista. Vastauksena lanseerattiin luottokorttien Rolls Royce.

Mustan kortin hankinta

Mustan kortin hankkiminen ei ole aina yksinkertaista, sillä sitä ei ole mahdollista saada helpoilla perusteilla. Aina ei Mustaa korttia ei voi hakea mistään erikseen, vaan sen saaminen edellyttää silloin kutsua esimerkiksi joltakin jo vastaavaa luottokorttia käyttävältä henkilöltä. Lisäksi toisinaan asiakkaan, joka haluaa itselleen tälläisen luottokortin, on sitouduttava moniin yksityiskohtiin ja luotettavuuteen. On oltava salaisten kriteerien mukaista varallisuutta, tarpeeksi hyvää luottokelpoisuutta ja kulutuskäyttäytymistä. Suurimmillaan USA:n dollareissa vuosittaiset kulutusvaatimukset ovat arviolta 250 000.

Löydä VIP tarjontaa ja katso parhaat pikakasinot!

Arvokkaimpien Mustien korttien osalta ei ole tarkalleen kerrottu että mitä saaminen edellyttää, ja siksi luottokortin hinnasta ei ole varmuutta. On silti arveltu, että vuosittain se tulee maksamaan käyttäjälleen tuhansia euroja tai dollareita. On toki huomioitava, että kaikki yksittäisten korttien osalta mikään ei riitä vaan varallisuutta omaavatkaan ihmiset eivät voi ottaa Mustaa korttia, koska sen voi saada vain Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksikossa ja lisäksi joissain Aasian ja Euroopan maissa.

Suomessakaan ei ole tarkkaa tietoa siitä, että monellako ihmisellä Musta kortti on käytössä, mutta joidenkin lähteiden mukaan tälläisiä ihmisiä on korkeintaan muutamia kymmeniä, todennäköisesti ei niinkään paljoa kun puhutaan American Express Black Card kortista. Suomen American Express ei edes myönnä mustaa korttia, vaan suomalaisten henkilöiden luottokortit ovat muun maan kautta saatuja.

Yksin helpoiten saatavista olevista mustista korteista on Mastercard Black Card. Sen voi saada esimerkiksi ilman lisämaksuja mikäli on pankissa niin sanottu private banking asiakas. Private banking asiakkaat omistavat yleensä vähintään miljoonan euron sijoitussalkun. Toki myös kuukausihintaan voi tietyt mustat kortit olla hankittavissa.

Mustan kortin ominaisuudet

Mikäli on vastaanottanut Mustan kortin itselleen, se tarjoaa lukemattomia ominaisuuksia, joita ihan tavallinen kansalainen ei voi saada. Ne toki vaihtelevat hieman maiden mukaan, mutta sitäkin enemmän Black card kortin mukaan.

Pääasiassa muutamana etuna luottokortin haltijat saavat esimerkiksi lentolippunsa halvemmalla ja pääsyä parhaille paikoille. Lentokentillä sijaitsevat lounget, klubit ja VIP-tilat ovat samalla heidän käytössään ilman lisämaksuja. Muutamana muuna ominaisuutena voidaan mainita luksusluokan hotellien parhaat huoneet ja ylelliset ostosmahdollisuudet. Korttiin kuuluu 24h concierge-palvelukin, eli siis henkilökohtainen palvelu.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana useiden tutkimusten mukaan Mustaa korttia käyttävät suurimmaksi osaksi lähinnä miehet. Heidän omaisuus on yleensä minimissään noin 4,5 miljoonan euron luokkaa. Eräissä haastatteluissa mieshenkilöt ovat kertoneet, että paremmat puoliskot eivät ole olleet erityisen iloisia Mustasta kortista valtavien vuosimaksujen takia.

Mustan kortin huhut ja urbaanit legendat

On sanomattakin selvää, että Mustasta kortista liikkuu paljon erilaisia huhuja ja arvioita ympäri maailmaa. Ihmiset haluavat tietää enemmän luottokortista, joka on moneen muuhun maksukorttiin nähden täysin poikkeuksellinen. Varsinkin Mustan kortin tuomat edut tarjoavat hyvän mahdollisuuden huhujen levittämisen, mutta iso osa lienevätkin silti urbaaneja legendoja, joilla ei ole kosketuspintaa todellisuuden kanssa.

Mustan kortin isoin kilpailija

Vaikka Musta kortti on maailman halutuimpia luottokortteja, se ei ole suinkaan ainoa laatuaan. Venäläinen Sberbank toi nimittäin useita vuosia sitten markkinoille luksuskorttinsa Visa Infinite Exclusiven. Jotain tuotteesta kertoo se, että Musta kortti on tehty titaanista, mutta Sberbankin kortti on tehty kullasta, timanteista ja helmistä. Siinä on timanttejakin 26 kappaletta.

Loppusanat

Musta kortti eli Black Card tuo mahdollisuuksia ja hyvän palvelun tunteen. Pakollinen tai tarpeellinen se ei sinällään ole, mutta jos oma tilanne on sellainen että varallisuus riittää ja haluaa mahdollisuuden yhdellä puhelinsoitolla pyytää että hankitteko minulle hyvät konserttiliput tai veisi tuttavansa lentokentällä nauttimaan loungesta niin onhan kortissa etunsa.

Diivailla voi monella tapaa. Black Card on sinällään mukava, että diivailu voi kohdistua itseensä eikä muiden tarvitse sitä nähdä, ellei niin itse halua. Amex on kallis ja tyylikäs kun taas Nordea black on edullisempi, järkevämpi, mutta edelleen korttien aatelia.

Jättimäiset isot kasinobonukset:

[featured site=’Casumo’ ][/featured] [featured site=’Jackpot Village’ ][/featured]