Argentiina-Kolumbia: Messi ja kumppanit heti kovaan testiin

Nettikasinot » Argentiina-Kolumbia: Messi ja kumppanit heti kovaan testiin
Lionel Messin harteilla lepää jälleen kerran koko Argentiinan odotukset.

Lionel Messi ja Argentiina aloittavat Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa kultamitalin metsästämisen Kolumbiaa vastaan sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa klo 01.

Viisi kertaa maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi valittu Messi ja Argentiina ovat saaneet pettyä kerta toisensa jälkeen, kun Saksa ja Chile ovat vieneet arvokisoissa kultamitalit nenän edestä. Tämän kesän turnaus saattaakin olla viimeinen kerta, kun Messi nähdään ylipäätänsä Argentiinan paidassa.

Tulitukea Messille tarjoaa hänen hyvä ystävänsä Sergio Agüero, joka pelasi jälleen huippukauden Manchester Cityn putsatessa palkintopöydän Englannin maaperällä. Argentiinan kannalta on kuitenkin huolestuttavaa City-hyökkääjän tehokkuus arvokisoissa. Vaikka viime kesän MM-kisoissa Agüero tekikin kaksi maalia, ei hän silti missään kohtaa pelannut yhtä vakuuttavasti kuin seurajoukkueessa.

Argentiinan suurin kysymysmerkki on sen puolustus ja maalivahtiosasto. Agüeron seurakaveri Nicolas Otamendi on ainoa edes jonkinlaisen tähtistatuksen omaava pelaaja puolustuspäässä. Laitapuolustaja Nicolas Tagliafico jäi loistavilla otteillaan mieleen Ajaxin paidasta, mutta Argentiinan päävalmentaja Lionel Scalonin papereissa Sporting Lissabonin Marcos Acuna saattaa olla suotuisampi vaihtoehto vasemmaksi pakiksi.

Maalivahdeilla on Argentiinan joukkueessa kokemusta vain yhdeksän maaottelun verran eikä tilannetta helpottanut Esteban Andradan polvivamma päivä ennen turnauksen alkua. River Platen 32-vuotias Franco Armani kantaa mitä todennäköisemmin torjuntavastuun ainakin Kolumbiaa vastaan.

Kolumbiaa ei syytä aliarvioida

Kokeneen 66-vuotiaan Carlos Queirozin miehistö ei paljoa kalpene Argentiinan rinnalla. James Rodriguezin ja Radamel Falcaon kaltaisten supertähtien johdolla se haastaa Argentiinan tosissaan kisojen avausottelussaan.

Falcao saa tosin käydä kovan kamppailun avauskokoonpanon paikastaan, sillä Atalantan Mestarien liigaan tykittänyt Duvan Zapata haluaa varmasti ohittaa joukkueen kapteenin nokkimisjärjestyksessä. Helpolla se ei käy pelkästään Falcaon meriittejä tuijottamalla.

Rodriguezin ja Falcaon lisäksi Juan Cuadradon ja Luis Murielin nopeus tulee tarjoamaan Argentiinan haavoittuvaista puolustusta vastaan suuria ongelmia. Topparikaksikkona häärii valioliigatähdet Yerry Mina ja Davinson Sanchez sekä maalinsuulla nähdään kokenut David Ospina.

Kolumbiaa ei missään nimessä kannata laittaa tähän otteluun selväksi altavastaajaksi, sillä Messiä lukuun ottamatta materiaali on osaltaan jopa Argentiinaa laadukkaampi. Vaikka turnauksen ensimmäiset ottelut saattavat olla melkoista nyhjäystä, saa Kolumbian maalimäärän olevan yli 1,5 maalia lähes 3,50 kerrointa.

Kolumbian joukkue tuntuu muutenkin tällä hetkellä paljon organisoituneemmalta kuin Argentiinan. Siinä missä melko kokematon Scaloni hakee vielä parasta miehitystään, on Queirozilla selvät sävelet siitä, ketkä 11 pelaaja marssivat Salvadorissa kentälle lauantaina.

Mahdolliset avauskokoonpanot:

Argentiina: Armani; Saravia, Otamendi, Pezzella, Tagliafico; Rodriguez, Paredes; Lo Celso, Messi (C), Di Maria; Agüero.
Kolumbia: Ospina; Arias, Sanchez, Mina, Tesillo; Cuadrado, Barrios, Uribe; Rodriguez, Falcao (C), Muriel.

Tulosveikkaus: 2-1