888 Holdings

Etusivu » 888 Holdings
  • Listattu: Lontoon pörssi
  • Liikevaihto: 511,8 miljoonaa euroa
  • Pääkonttori: Gibraltar
  • Työntekijät: 1350
  • Perustamisvuosi: 1997
  • Listautumisvuosi: 2005
  • Brändit: 888casino, 888games, 777casino
  • Kurssi ja muuta tietoa

888 Holdings on yksi pitkäikäisimmistä nettikasinoalan yhtiöistä. Sen perustivat israelilaisveljekset jo vuonna 1997. Yhtiö mielletään brittiläiseksi, ja sitä se lähestulkoon onkin sillä se perustettiin Brittiläisillä Neitsytsaarilla. Tuohon aikaan pelilisenssejä ei vielä Euroopasta saanut, joten 888 haki tuolloin Antiguan pelilisenssiä.

Vuonna 1998 perustettiin tytäryhtiö Random-Logic Israelin Tel Aviviin. Tytäryhtiön tarkoituksena oli kehittää peliteknologiaa sekä hoitaa markkinointia.

Vuonna 2002 yhtiö perusti uuden kasinobrändin, Reef Club Casinon. Tuohon aikaan kasinoita ei vielä perusteltu yhtiöiden toimesta useita per vuosi, vaan muutaman vuoden tauko välissä oli aivan normaalia. Vuonna 2003 yhtiö hankki Gibraltarin pelilisenssin, ja muutti samalla koko pääkonttorinsa Antigualta Gibraltarille. Eurooppaan siirtyminen oli tärkeä osa yhtiön tulevaa kehitystä, sillä kasinopelaaminen Euroopassa oli noihin aikoihin starttaamassa toden teolla.

Vuonna 2005 yhtiö listautui Lontoon pörssiin, josta se löytyy nimellä 888 edelleen.

Kuten kaikki muutkin jo tuohon aikaan olemassaolleet pelifirmat, myös 888 kärsi kovan iskun Yhdysvaltojen nettipokerin kieltävän lain myötä. Yhtiö kuitenkin alkoi tuon jälkeen keskittää markkinaansa yhä vahvemmin Eurooppaan.

Vuoteen 2008 mennessä 888 tarjosi kaikkia tärkeimpiä nettiuhkapelaamisen muotoja: Kasinoa, vedonlyöntiä, bingoa sekä tuohon aikaan vielä massiivisen suosittua pokeria.

Numerosarjabrändi 888 oli pitkään pysynyt lähinnä taustayhtiön nimenä, mutta 2010-luvun alkaessa se alettiin ottaa vahvemmin esille myös tuotteissa. Tuolloin tulivatkin tunnetuiksi nykyisinkin kuuluisat 888poker, 888casino, 888sport ja 888bingo.

2013 tuli uusi tilaisuus kokeilla Yhdysvaltojen markkinoita, kun Delaware vapautti uhkapelilainsäädäntöään. 888 Holdings hankki tuolloin välittömästi Delawaren pelilisenssin. Yhtiöllä on toimilupa myös Nevadassa.

Vuonna 2015 yhtiön mielikuvituksellinen nimeämislinja sai jatkoa 777casinolla. 2010-luvun loppupuolella 888 Holdingsin pyrkimyksenä on ollut laajentaa toimintaansa yhä uusille markkinoilla, erityisesti Euroopan maissa.

Yhtiön pääasiallista markkina-aluetta on Iso-Britannia, jossa se on yksi tunnetuimmista kasinoalan brändeistä. Vuonna 2018 888 Holdings haki itselleen myös EU-maa Maltan pelilisenssiä, johtuen Brexitin tuomista epävarmuuksista Iso-Britannian lisenssin käyttökelpoisuuteen muualla Euroopassa.

Vuonna 2017 UK Gambling Commission langetti yhtiölle 7,8 miljoonan punnan sakot pelilisenssinsä sääntöjen rikkomisesta. Syynä oli pelaamiskiellon itselleen asettaneiden pelaajien päästäminen pelaamaan yhtiön sivustoilla kiellosta huolimatta.